Treenaaminen on rankkaa! Sanoin juuri tänään koutsille (joka on aivan mahtava, suorastaan uskomaton!!), että mulla ei ole energiaa tehdä mitään muuta kun ajaa pyörällä. Haluaisin välittää miltä näytän. Aamulla kun herään niin ristinsormeni jotta jaksan pestä hampaat, vedän samat koltut päälle, mitkä olin aikasempana iltana riisunut radalta tullessa. Hameet, farkut ja kauluspaidat on koskemattomina omissa pinoissaan. Liikkuessani ulkona, eli ruokakaupassa enhän mä käy muualla, ihmettelen ettei vieläkään kukaan ole antanut säälistä rahaa. Näytän kodittomalta tai mistä mä tiedän kun en ole peiliin katsonut yli viikkoon.
Mitä meininkiin radalla tulee: rakastan sitä! Voisin vaikka mennä naimisiin BMX kanssa. Hyppään pieniä hyppyreitä, teen epävarmoja manuaaleja, mutta vauhti ja meininki mikä viime viikkoina on ollut on uskomaton. Keskittyminen tuleviin kisoihin on omaa luokkaansa. En tiedä milloin viimeksi joku nainen olisi voittanut miut.
Kortin kääntöpuoli on synkkä. Eilen taas tippui yksi kuski pois MM-kisoista. Nilkka ympäri, polvi ympäri, sääriluu poikki ja pohjeluu poikki 3 kohtaan. Juurikin hänen kanssaan tapasin treenata lähtöjä, koska ajettiin pitkälti samaa vauhtia.
En tiedä olenko koskaan kertonut teille, mutta kun olin 6v. pelasin kiekkoa. Vihdoin iskä tuli katsomaan peliä. Pelin jälkeen onnesta soikeana kysyin iskältä, että olinko hyvä. Siis olin huonoin, olin aivan kamala. Olin ainut tyttö, enkä osannut edes luistella. Mailan lavat kului aina pystysuunnassa 3cm korkuisiksi kun nojasin mailaan koko ajan. Niin iskä kertoi, kuta kuinkin totuuden. En ollut hyvä. Kun olin 15v. ja pelasin ensimmäisiä SM-sarja pelejä. Oli se kerta vuodesta kun iskä tuli katsomaan peliä. Pelasin uskomattoman hyvin. Yli 90 torjuntaa ja päästin 3 maalia. Pelin jälkeen kysyin iskältä, että olinko hyvä. Hän sanoi, että olisin voinut olla parempikin. Pieniä sanoja, suuri vaikutus. Yhä muistan sen tunteen ja tilanteen yli 20 vuoden takaa.
Miusta tuntuu, että miun iskä on ollut ekaa kertaa innoissaan miun tekemisestä BMX jutuissa. Voin kertoa, että se lisää melko paljon halua pärjätä! Ei se haittaa, vaikka Suomi BMX pitäisi mun toimintaa vitsinä, mun iskä on ylpee. Olen 27v. ja sillä on väliä jos mun iskä on ylpee miun tekemisistä. En edes tiedä onko se ylpeä oikeasti, mutta kyllä mä vähän luulen että se on.
Mielen treenaaminen on ollut minulle suuri urakka. Kisoihin mennessä ei voi hetkeäkään epäröidä itseään tai omaa toimintaansa. Samalla minua suorastaan kuvottaa ihmiset jotka luulee itsestään liikoja. Muutama esimerkki olisi osuvasti kielenpäällä. Henkiköitä jotka elävät kuin olisivat maailman napa.. kuninkaita tai jotain. Toisaalta jokaisen meistä kuuluisi olla kuningas omassa elämässään.
Kortin kääntöpuoli on synkkä. Eilen taas tippui yksi kuski pois MM-kisoista. Nilkka ympäri, polvi ympäri, sääriluu poikki ja pohjeluu poikki 3 kohtaan. Juurikin hänen kanssaan tapasin treenata lähtöjä, koska ajettiin pitkälti samaa vauhtia.
En tiedä olenko koskaan kertonut teille, mutta kun olin 6v. pelasin kiekkoa. Vihdoin iskä tuli katsomaan peliä. Pelin jälkeen onnesta soikeana kysyin iskältä, että olinko hyvä. Siis olin huonoin, olin aivan kamala. Olin ainut tyttö, enkä osannut edes luistella. Mailan lavat kului aina pystysuunnassa 3cm korkuisiksi kun nojasin mailaan koko ajan. Niin iskä kertoi, kuta kuinkin totuuden. En ollut hyvä. Kun olin 15v. ja pelasin ensimmäisiä SM-sarja pelejä. Oli se kerta vuodesta kun iskä tuli katsomaan peliä. Pelasin uskomattoman hyvin. Yli 90 torjuntaa ja päästin 3 maalia. Pelin jälkeen kysyin iskältä, että olinko hyvä. Hän sanoi, että olisin voinut olla parempikin. Pieniä sanoja, suuri vaikutus. Yhä muistan sen tunteen ja tilanteen yli 20 vuoden takaa.
Miusta tuntuu, että miun iskä on ollut ekaa kertaa innoissaan miun tekemisestä BMX jutuissa. Voin kertoa, että se lisää melko paljon halua pärjätä! Ei se haittaa, vaikka Suomi BMX pitäisi mun toimintaa vitsinä, mun iskä on ylpee. Olen 27v. ja sillä on väliä jos mun iskä on ylpee miun tekemisistä. En edes tiedä onko se ylpeä oikeasti, mutta kyllä mä vähän luulen että se on.
Mielen treenaaminen on ollut minulle suuri urakka. Kisoihin mennessä ei voi hetkeäkään epäröidä itseään tai omaa toimintaansa. Samalla minua suorastaan kuvottaa ihmiset jotka luulee itsestään liikoja. Muutama esimerkki olisi osuvasti kielenpäällä. Henkiköitä jotka elävät kuin olisivat maailman napa.. kuninkaita tai jotain. Toisaalta jokaisen meistä kuuluisi olla kuningas omassa elämässään.
If crown is not placed on my head, the photographer earns one nether. Seriously how bad people can be with camera..
RSS Feed