Tuhkimo

Rakas blogi ja rakas BMX. Mulla on teitä ikävä. Muistatteko kun kaikki alkoi; asuin Ruotsissa ja jouduin pidättelemään itseäni kirjoittamasta joka päivä. Elämä tuntui tarjoavan jonkun henkeäsalpaavan elämyksen päivittäin. Kröhöm, tarjoaahan se nykyäänkin! Ne vaan peittyy kaiken henkeäsalpaamattoman tekemisen alle. En ymmärrä mistä kokoajan kiire tarttuu minuun. Kerronpa teille nyt jotain hauskaa :) Mulla on pari lemmikkihiirtä. En oikeastaan tiedä onko mulla niitä enää, koska sorruin tarjoamaan niille sinisiä kaurajyviä (eli myrkkyä). Homma kuitenkin meni näin, että viivyin jklssä suunniteltua pidempään. Minulla oli jäänyt banaani pöydälle, joka oli taas houkutellut pikku herkkusuut paikalle. Kun tulin kotiin, niin talo oli lähes hiirien vallassa. Ajattelin listiä ne, mutta kun näin ne kipittämässä seinän vierustalla niin ne oli niin herttaisia ja pieniä, etten kestänyt. Eleltiin mökillä muutama päivä sulassa sovussa. Kuten kaikissa suhteissa, niin tässäkin, alku huuman laskeuduttua alkoivat erimielisyydet. Hiiret herättivät minut aina aamulla seitsemän aikaan. Parasta oli se kun laitoin valot päälle niin kaksi hiirtä on keskellä lattiaa. Seisovat takajaloillaan ja nojaavat etujaloilla toisiinsa. Pyörivät rinkiä, aivan kuten tanssisivat. Vaikka tuijotan niitä niin ne ei lopeta! Sanon ääneen; ”hei haloo!”, mutta sama meno jatkuu. Kopautan lattiaa, niin hiiret juoksee pois. Seuraavana päivänä ostan hiirien ultraäänikarkoittimet, mutta koska sen sanotaan alkavan toimia vasta 2 viikon käytön jälkeen, niin laitan hiiribaarin pystyyn. Tarjolla sisältäpäin syövyttävää muonaa joka kuulemma saa vielä hiiret hakeutumaan ulkoilmaan ennen kuin kuolevat. Kamalaa miten raakaa! Semmoista on ollut elämä viime aikoina. Eilisen Jukka Pojan keikan lisäksi tänään vuorossa oli siskoni ohjaama nykysirkus esitys ”will have sex for love”. Olen erittäin ylpeä siskostani. Hän sai vielä puolen vuoden taiteilija apurahankin!

Kaverini kävi kylässä ja kysyi että miten teistä kaikista on tullut tommoisia outoja, jotain taideihmisiä. Pohdin asiaa jälkeenpäin. Tätini sanoi, että no teillä tehtiin aina kaikkea itsensä ilmaisua. Omia harrastuksiani oli baletti, break dance, jalkapallo, jääkiekko, telinevoimistelu, kuvataidekerho, partio, kokkikoulu, yleisurheilu, koripallo, judo, karate, morocross, tanhu, pianon ja kitaran soitto, joku uskontokerho what?, suunnistuksessa kävin jonkun kerran.. en muista enempää. Onhan tuossa ilmaisuakin, mutta on siinä myös taiteen ulkopuolelle lukeutuvia harrastuksia. Luulen, että yhdelle lajille omistautumisen sijaan meidät opetettiin nauttimaan elämästä. Sitä tässä olenkin miettinyt, että jos joskus saisi vastuukseen kasvattaa lapsen, niin osaisinko olla ylikehittämättä niitä. Eli soittamatta klassistamusiikkia lapsen ollessa vielä vatsassa, laittamatta eri kieliseen päiväkotiin, niin että lapsesta tulisi vähintään 2 kielinen ja urheilussa tämän voi viedä aivan äärimmäisyyksiin. Vai osaisinko ottaa rennosti, opettaa lasta nauttimaan olemisesta. Nauttimaan linnunlaulusta jne. Se että on ikäisijään parempi asioissa luo varmasti hyvän pohjan itsetunnolle, silti elämää rakastava henkilö kuulostaa minun korvaan paremmalta. On sekin harmi, että annetaan lasten jäädä aivan tumpeloiksi.. Tiedän molemmista versioista ääripäät jotka ovat onnellisia.

Palataas nyt kuitenkin tähän minun elämän ilooni. Jalka alkaa vaikuttaa paljon paremmalta! Uskon että ensi keskiviikkona olevan fysioterapian jälkeen saan taas luvan ajaa pyörää. En jaksa enää odottaa! Niin joo, miulla oli palaveri Marcin kanssa, eli espanjalaisen BMX valkun. Pääsin hänen valmennettavakseen ja olen erittäin kiitollinen asiasta. Tulevalla kaudella hänellä on kuitenkin vain 5 kuskia, joten paikka hänen kuskinaan ei ollut millään tavalla itsestäänselvä. Ormo toki jatkaa fysiikkapuolella, siitäkin olen äärimmäisen onnellinen! Sain muutaman kotitehtävän BMX videoita katsomalla. Jokainen varmasti oppii lajia katsomalla kisoja ja tekniikkavideoita. Ajolinjoja, kuskien virheiden etsimistä, hyvien juttujen havainnointia. Hieman sama kysymys kuin lapsien kehittämisessä.. Itsestään nopean kuskin kehittäminen on yleensä eri asia kuin hauskojen tekniikoiden oppiminen. Kummalle kannattaisi antaa enemmän arvoa. Tällä hetkellä itselle vastaus on selvä, mutta jokaiselle tärkeä asia mietittäväksi!

Valmentajalle menevä lahja perheenlisäyksestä, mutta älkää kertoko.. :)