Talvi on tulossa. Kylmyys on iskenyt tällä viikolla ihan tosissaan.Voihan räkä; varpaita paleltaa ja ei ole villasukkia matkassa. Olen tulossa kipeäksi. Ei se mitään, tällä viikolla on nimittäin otettu isoja harppauksia.
Manuaalissa ollaan taas siinä mihin jäätiin viime kesän lopulla, eli onnistuu melkein aina, melkein kokonaan. Ihan ihmetyttää miten se on ollut viimeiset 5 kuukautta niin mahdottoman vaikeaa. Ei ole onnistunut sitten naurulla eikä itkulla. Hypyt on myös mennyt eteenpäin. Pitäisi taas puskea itsensä ottamaan uusi askel.
Manuaalissa ollaan taas siinä mihin jäätiin viime kesän lopulla, eli onnistuu melkein aina, melkein kokonaan. Ihan ihmetyttää miten se on ollut viimeiset 5 kuukautta niin mahdottoman vaikeaa. Ei ole onnistunut sitten naurulla eikä itkulla. Hypyt on myös mennyt eteenpäin. Pitäisi taas puskea itsensä ottamaan uusi askel.
Siihen tämä elämä taitaakin kiteytyä. Kuinka usein pystyt haastamaan itsesi tekemään asioita joita et haluaisi tehdä. Tuntuu epämielyttävältä kokeilla jotain uutta mitä ei vielä osaa. Sinne epämukavuusalueelle astuminen on se millä noustaan muiden yläpuolelle.
Elikkä, kun opettelee jotain, niin ensimmäiset kerrat tuntuu epämielyttävältä. Pitää vaan tehdä muutama kerta lisää ja siitä tulee hauskaa. MUTTA häviääkö yeinen alussa oleva epämielyttävä tunne jos haastaa itsensä kokeilemaan uutta jatkuvasti. Minä teen sitä melko paljon, mutta silti aina uudet jutut alkaa jokseenkin jarrut päällä. Se on aivoissa!
Vähän eri juttu, mutta vähän sama: Dirttihyppyrien vieressä on todella pieni ja säälittävä pump track, siis kamalampaa en ole nähnyt. Kuitenkin muut pystyy ajamaan siitä ja tekemään miljoona manuaalia. Se on niin pieni, että manuaalit on tavallaan helppoja. Pelkkä siinä pumppaaninen synnyttää minussa vastareaktion. Eilen valmentaja käski minut kokeilemaan sitä. Menin kerran ja sanoin että ei toimi, toi ei vaan toimi! Yritin että oltaisiin vaihdettu paikkaa. Valmentaja käski kokeilla uudestaan. Menin ja tulin takaisin pyöritellen päätäni; "tsiisus mitä kuraa!" Hän käski mennä uudestaan. Ei onnistunut. Tulin takaisin päätäni pyöritelleen. Valmentaja pysäytti minut; "sinun pitää vähitellen ruveta sanomaan hyviä juttuja itsellesi, haloo, teit radalla manuaalin, se onnistui. Et ole vielä kertaakaan tuulettanut siitä. Ole iloinen, että haastat itsesi tekemään uudestaan ja uudestaan. Ala keskittyä positiiviseen! Jos jatkat tuota samaa niin sinulla ei ole mitään syytä olla täällä. Voit vaikka samantein lähteä takaisin kotimaahasi" Valmentaja oli niin tuskastunut minun negatiivisuuteeni, että minua alkoi naurattaa. Menin uudestaan ja se onnistui. Tein samantein toisenkin manuaalin, se oli vielä ensimmäistä parempi. Tulin takaisin ja sanoin ensimmäinen oli hyvä koska... toiseen olin tyytyväinen koska... Menin uudestaan, ei mennyt yhtä hyvin kun viime kerralla. Tulin valmentajan luokse ja sanoin; se oli hyvä koska en ollut niin jäykkä. Samaa uudestaan ja uudestaan! Se oli hauskaa, onnistuin joka kerta jossain! Aina on jotain hyvää. MIksi siis keskittyä siihen mikä ei ollut hyvää?!
Uskon, että omalla ajatusmaailmallaan pystyy poistamaan tuon alussa olevan epämielyttävyyden. Tarvitsee vaan harjoittaa mieltä, PALJON! Niin paljon kuin urjeiluun tarvitaan taitoa ja fysiikkaa, niin pelkkä ajatusmaailma voi heittää sinut ääripäästä toiseen!
Elikkä, kun opettelee jotain, niin ensimmäiset kerrat tuntuu epämielyttävältä. Pitää vaan tehdä muutama kerta lisää ja siitä tulee hauskaa. MUTTA häviääkö yeinen alussa oleva epämielyttävä tunne jos haastaa itsensä kokeilemaan uutta jatkuvasti. Minä teen sitä melko paljon, mutta silti aina uudet jutut alkaa jokseenkin jarrut päällä. Se on aivoissa!
Vähän eri juttu, mutta vähän sama: Dirttihyppyrien vieressä on todella pieni ja säälittävä pump track, siis kamalampaa en ole nähnyt. Kuitenkin muut pystyy ajamaan siitä ja tekemään miljoona manuaalia. Se on niin pieni, että manuaalit on tavallaan helppoja. Pelkkä siinä pumppaaninen synnyttää minussa vastareaktion. Eilen valmentaja käski minut kokeilemaan sitä. Menin kerran ja sanoin että ei toimi, toi ei vaan toimi! Yritin että oltaisiin vaihdettu paikkaa. Valmentaja käski kokeilla uudestaan. Menin ja tulin takaisin pyöritellen päätäni; "tsiisus mitä kuraa!" Hän käski mennä uudestaan. Ei onnistunut. Tulin takaisin päätäni pyöritelleen. Valmentaja pysäytti minut; "sinun pitää vähitellen ruveta sanomaan hyviä juttuja itsellesi, haloo, teit radalla manuaalin, se onnistui. Et ole vielä kertaakaan tuulettanut siitä. Ole iloinen, että haastat itsesi tekemään uudestaan ja uudestaan. Ala keskittyä positiiviseen! Jos jatkat tuota samaa niin sinulla ei ole mitään syytä olla täällä. Voit vaikka samantein lähteä takaisin kotimaahasi" Valmentaja oli niin tuskastunut minun negatiivisuuteeni, että minua alkoi naurattaa. Menin uudestaan ja se onnistui. Tein samantein toisenkin manuaalin, se oli vielä ensimmäistä parempi. Tulin takaisin ja sanoin ensimmäinen oli hyvä koska... toiseen olin tyytyväinen koska... Menin uudestaan, ei mennyt yhtä hyvin kun viime kerralla. Tulin valmentajan luokse ja sanoin; se oli hyvä koska en ollut niin jäykkä. Samaa uudestaan ja uudestaan! Se oli hauskaa, onnistuin joka kerta jossain! Aina on jotain hyvää. MIksi siis keskittyä siihen mikä ei ollut hyvää?!
Uskon, että omalla ajatusmaailmallaan pystyy poistamaan tuon alussa olevan epämielyttävyyden. Tarvitsee vaan harjoittaa mieltä, PALJON! Niin paljon kuin urjeiluun tarvitaan taitoa ja fysiikkaa, niin pelkkä ajatusmaailma voi heittää sinut ääripäästä toiseen!
