mun puhelin zippasi niin ei ole mitään kuvia jakaa :(
Luin tuossa yön melujen keskellä Iltasanomien jutun kolumbialaisesta jalkapalloilijasta joka tuli Suomeen pelaamaan ja hänen kokemistaan kulttuurieroista. Olen usein ennenkin kuullut kommentteja kuinka suomalaiset ovat erilaisia, useimmiten kuulee kuinka Suomessa on kylmä ja ihmiset ovat kaikista kylmintä.
Noh, tavallaan tiedän tuon, mutta tavallaan olen myös eri mieltä. Otetaan esimerkkinä kulttuuriero jonka olen kokenut kaikkialla maailmassa, mutta voimakkaimmin täällä Kolumbiassa: Ihmisillä ei ole mitään yksityisyyttä! Olen usein aivan räjähtämässä, kun ihmiset puskee iholle. Siis metrossa sen ymmärtää, kun metro on täynnä, niin otetaan pari askelta vauhtia ja pusketaan sisään. Tuntemattomat ihmiset nojaa selät vastakkain koska silloin vie vähemmän tilaa ja saa vähän lepoa. Ai hitto että se ahdistaa kun joku tuntematon painaa selkänsä kiinni sinuun. Kuuma päivä. Yrität vähän oikaista, jotta henkilö tajuaisi ottaa edes 2cm etäisyyttä, mutta ei oikaisun jälkeen nojaus jatkuu...
Sitten kun mennään radalle niin ihmiset kerääntyvät ymrärillesi niin että sinulla ei ole pakokeinoa. Ymmärrän sitä hieman, koska kyseessä on pääsääntöisesti lapsia, joiden kanssa on hauska jutella, jotka eläytyvät ja ovat ihmeissään. Haluavat kuulla miltä eri kielet kuullostavat... heille puhumisessa on vielä jotain huvia ja hyötyä. Sitten ne aikuiset ihmiset, jotka eivät pelkästään tule aivan iholle ja yritä väkisellä vääntää sinulle juttua kesken harjoituksiesi. Vaan jotka kaiken lisäksi seuraavat sinua. Muutaman pahimman olen laittanut merkille. Ihan huvikseen viime kerralla, kun juttelimme noin 10 henkilön ryhmässä, vaihdoin paikkaa ja siirryin pois noiden pahimpien ahdistelijoiden vierestä. He siirtyivät perässä.
Samaan kulttuurieroon kuuluu kokemukset kun joku sinulle lähes tuntematon, tulee yhtäkkiä ja koskettaa hiuksiasi (kun sinä yrität keskittyä ottamaan videota ja neuvomaan junnuja..) Hyi hitto, oikeasti, tulee ihan etova olo. Ei kuullosta varmaan kummoiselta näin sanallisesti kuvailtuna. Mutta mieti, että joku seuraa sinua, seisoo koko ajan aivan iholla vaikka ympärillä olisi 2 hehtaaria tyhjää tilaa.. Tsiisus, mä niin haluan Suomeen, mökilleni, yksin, hiljaisuuteen, hajuttomuuteen.. elämättömyyteen. Niinkuin ulkomaalaiset kokevat Suomen. Heistä usein tuntuu että ihmiset eivät olisi elossa. Minä kaipaan sitä! Nämä ihmiset jotka ovat elossa, tarvitsevat jonkun sortin jumputuksen jonka kanssa menee ristiin toinen pimputus.. Siihen päälle kaikki huutaa omaa asiaansa.. Yleisestikin heidän tarvitsee puhua kokoajan, heidän tarvitsee olla isossa porukassa koko ajan.
Ei noissa asioissa ole oikeasti pelkästään pahaa, mutta minulle suomalainen kulttuuri kaikessa elottomuudessaan on kuitenkin mahtava. Suomalaisten aitous on mahtavaa. Jos halataan niin halataan oikeasti, eikä mitään muodollisuuksia. Samoin myös muiden kulttuurien positiivisuus on mahtavaa. Ensimmäisenä ei oleteta ihmisen (minun) tarkoittavan jotain pahaa. Se on ihan huippua. Olen miettinyt jo monesti että pitäisikö minun ruveta puhumaan hassusti ja ehkä kävelemään myös vähän oudosti että suomalaiset tajuaisivat että en tarkoita pahaa. Mielensä pahoittajat on vallanneet Suomen. Se on yksi kulltuurimme syvimpiä syntejä, koska sitä opetetaan suoraan lapsille. Mielensä pahoittajien ja paskaa puhuvien vanhempien lapset toistavat noita sanoja eteenpäin. He oppivat märehtivän ajattelutavan jo ihan junnuja. Se leviää kuin kulovalkea. En tiedä tajuaako vanhemmat sitä. Tiedän kuitenkin perheet joiden vanhemmat jauhavat lastensa kuullen asioita ja perheet jotka sitä eivät tee ainakaan lastensa kuullen. Ja lapsissa näkyy valtava ero. Toiset märehtii voivottelee ja toiset elää omaa elämäänsä pätkän vertaa välittämättä...
Muita kulttuurieroja: Jokaisessa maassa olen kuullut Suomen koulujärjestelmän hyvyydestä. Sitä on kai itse vaikea tajuta minkälainen ero voi olla, mutta eroja oikeasti on. Espanjassa esimerkiksi, jos et laita lastasi yksityiseen kouluun (eli maksa noin 500e per kuukausi, per lapsi), tulee hän jäämään kakkos- tai kolmosluokan kansalaiseksi. Espanjassa ja Kolumbiassa, kaikki ovat opiskelleet Englantia, yhtä monta vuotta kuin me opiskelemme peruskoulussa. Mutta ei siitä saa ralli-englantia edes hyvällä myötätunnolla. Ihmiset osaa sanoa: how are you? ehkä tietämättä mitä se edes tarkoittaa. Syynä se että englanninkielen opettaja ei osannut itse sen enempää. Tästä päästään sopivasti kadun elämään. Sekin on pahinta täällä Kolumbiassa. Syrjäytymiseen ei tarvitse paljoa. Kaduilla on ruuhka, koska kodittomia riittää. Suomessa ollaan enemmän ja enemmän tuskissaan siitä kuinka työtä tekemättömiä elätetään ilmaiseksi. No järjestelmässä on varmaan jonkin sortin korjauksen varaa jos lehtijutut pitävät paikkansa että tällä hetkellä töiden vastaanotto antaisi samat tulot kuin työttömänä pysyminen. Mutta on se silti vaan hiton hieno systeemi että väliinputoamisen mahdollisuuden on niinkin vähissä kuin ne Suomessa ovat. Jokainen kun keskittyisi (enemmän) siihen että itse pärjää, eikä siihen että paljonko on naapurin Marjukan työttömyystuki niin oltaisiin unelmavaltiossa :)
Neljä vuoden aikaa on myös tosi hieno juttu. Se on niinkun neljä elämää yhdessä vuodessa ja sitten se alkaa uudestaan. Täällä on sama sää 365 päivää vuodesta. Et koskaan kaiva talvivaatteita kaapista ja mene lumisotaa, jota aikasi leikittyä vaihta fillarointiin. Täällä on kokoajan samaa. Luonto ei näytä sinulle kauneuttaan kun se muuttuu talvesta kesään ja kasvit herää henkiin, tai takaisin syksyyn kun lehdet ovat monivärisiä. Se on omalla tavallaan tylsää kun kokoajan on sama.
Nyt haluan nukkua, mutta kun jumputus ja pimputus on käynnissä... niin enpä tiedä onnistaako. Ikävä Suomeen. Ollaan iloisia ja kiitollisia suomalaisia :) Hyvää äitienpäivää kaikille!
Luin tuossa yön melujen keskellä Iltasanomien jutun kolumbialaisesta jalkapalloilijasta joka tuli Suomeen pelaamaan ja hänen kokemistaan kulttuurieroista. Olen usein ennenkin kuullut kommentteja kuinka suomalaiset ovat erilaisia, useimmiten kuulee kuinka Suomessa on kylmä ja ihmiset ovat kaikista kylmintä.
Noh, tavallaan tiedän tuon, mutta tavallaan olen myös eri mieltä. Otetaan esimerkkinä kulttuuriero jonka olen kokenut kaikkialla maailmassa, mutta voimakkaimmin täällä Kolumbiassa: Ihmisillä ei ole mitään yksityisyyttä! Olen usein aivan räjähtämässä, kun ihmiset puskee iholle. Siis metrossa sen ymmärtää, kun metro on täynnä, niin otetaan pari askelta vauhtia ja pusketaan sisään. Tuntemattomat ihmiset nojaa selät vastakkain koska silloin vie vähemmän tilaa ja saa vähän lepoa. Ai hitto että se ahdistaa kun joku tuntematon painaa selkänsä kiinni sinuun. Kuuma päivä. Yrität vähän oikaista, jotta henkilö tajuaisi ottaa edes 2cm etäisyyttä, mutta ei oikaisun jälkeen nojaus jatkuu...
Sitten kun mennään radalle niin ihmiset kerääntyvät ymrärillesi niin että sinulla ei ole pakokeinoa. Ymmärrän sitä hieman, koska kyseessä on pääsääntöisesti lapsia, joiden kanssa on hauska jutella, jotka eläytyvät ja ovat ihmeissään. Haluavat kuulla miltä eri kielet kuullostavat... heille puhumisessa on vielä jotain huvia ja hyötyä. Sitten ne aikuiset ihmiset, jotka eivät pelkästään tule aivan iholle ja yritä väkisellä vääntää sinulle juttua kesken harjoituksiesi. Vaan jotka kaiken lisäksi seuraavat sinua. Muutaman pahimman olen laittanut merkille. Ihan huvikseen viime kerralla, kun juttelimme noin 10 henkilön ryhmässä, vaihdoin paikkaa ja siirryin pois noiden pahimpien ahdistelijoiden vierestä. He siirtyivät perässä.
Samaan kulttuurieroon kuuluu kokemukset kun joku sinulle lähes tuntematon, tulee yhtäkkiä ja koskettaa hiuksiasi (kun sinä yrität keskittyä ottamaan videota ja neuvomaan junnuja..) Hyi hitto, oikeasti, tulee ihan etova olo. Ei kuullosta varmaan kummoiselta näin sanallisesti kuvailtuna. Mutta mieti, että joku seuraa sinua, seisoo koko ajan aivan iholla vaikka ympärillä olisi 2 hehtaaria tyhjää tilaa.. Tsiisus, mä niin haluan Suomeen, mökilleni, yksin, hiljaisuuteen, hajuttomuuteen.. elämättömyyteen. Niinkuin ulkomaalaiset kokevat Suomen. Heistä usein tuntuu että ihmiset eivät olisi elossa. Minä kaipaan sitä! Nämä ihmiset jotka ovat elossa, tarvitsevat jonkun sortin jumputuksen jonka kanssa menee ristiin toinen pimputus.. Siihen päälle kaikki huutaa omaa asiaansa.. Yleisestikin heidän tarvitsee puhua kokoajan, heidän tarvitsee olla isossa porukassa koko ajan.
Ei noissa asioissa ole oikeasti pelkästään pahaa, mutta minulle suomalainen kulttuuri kaikessa elottomuudessaan on kuitenkin mahtava. Suomalaisten aitous on mahtavaa. Jos halataan niin halataan oikeasti, eikä mitään muodollisuuksia. Samoin myös muiden kulttuurien positiivisuus on mahtavaa. Ensimmäisenä ei oleteta ihmisen (minun) tarkoittavan jotain pahaa. Se on ihan huippua. Olen miettinyt jo monesti että pitäisikö minun ruveta puhumaan hassusti ja ehkä kävelemään myös vähän oudosti että suomalaiset tajuaisivat että en tarkoita pahaa. Mielensä pahoittajat on vallanneet Suomen. Se on yksi kulltuurimme syvimpiä syntejä, koska sitä opetetaan suoraan lapsille. Mielensä pahoittajien ja paskaa puhuvien vanhempien lapset toistavat noita sanoja eteenpäin. He oppivat märehtivän ajattelutavan jo ihan junnuja. Se leviää kuin kulovalkea. En tiedä tajuaako vanhemmat sitä. Tiedän kuitenkin perheet joiden vanhemmat jauhavat lastensa kuullen asioita ja perheet jotka sitä eivät tee ainakaan lastensa kuullen. Ja lapsissa näkyy valtava ero. Toiset märehtii voivottelee ja toiset elää omaa elämäänsä pätkän vertaa välittämättä...
Muita kulttuurieroja: Jokaisessa maassa olen kuullut Suomen koulujärjestelmän hyvyydestä. Sitä on kai itse vaikea tajuta minkälainen ero voi olla, mutta eroja oikeasti on. Espanjassa esimerkiksi, jos et laita lastasi yksityiseen kouluun (eli maksa noin 500e per kuukausi, per lapsi), tulee hän jäämään kakkos- tai kolmosluokan kansalaiseksi. Espanjassa ja Kolumbiassa, kaikki ovat opiskelleet Englantia, yhtä monta vuotta kuin me opiskelemme peruskoulussa. Mutta ei siitä saa ralli-englantia edes hyvällä myötätunnolla. Ihmiset osaa sanoa: how are you? ehkä tietämättä mitä se edes tarkoittaa. Syynä se että englanninkielen opettaja ei osannut itse sen enempää. Tästä päästään sopivasti kadun elämään. Sekin on pahinta täällä Kolumbiassa. Syrjäytymiseen ei tarvitse paljoa. Kaduilla on ruuhka, koska kodittomia riittää. Suomessa ollaan enemmän ja enemmän tuskissaan siitä kuinka työtä tekemättömiä elätetään ilmaiseksi. No järjestelmässä on varmaan jonkin sortin korjauksen varaa jos lehtijutut pitävät paikkansa että tällä hetkellä töiden vastaanotto antaisi samat tulot kuin työttömänä pysyminen. Mutta on se silti vaan hiton hieno systeemi että väliinputoamisen mahdollisuuden on niinkin vähissä kuin ne Suomessa ovat. Jokainen kun keskittyisi (enemmän) siihen että itse pärjää, eikä siihen että paljonko on naapurin Marjukan työttömyystuki niin oltaisiin unelmavaltiossa :)
Neljä vuoden aikaa on myös tosi hieno juttu. Se on niinkun neljä elämää yhdessä vuodessa ja sitten se alkaa uudestaan. Täällä on sama sää 365 päivää vuodesta. Et koskaan kaiva talvivaatteita kaapista ja mene lumisotaa, jota aikasi leikittyä vaihta fillarointiin. Täällä on kokoajan samaa. Luonto ei näytä sinulle kauneuttaan kun se muuttuu talvesta kesään ja kasvit herää henkiin, tai takaisin syksyyn kun lehdet ovat monivärisiä. Se on omalla tavallaan tylsää kun kokoajan on sama.
Nyt haluan nukkua, mutta kun jumputus ja pimputus on käynnissä... niin enpä tiedä onnistaako. Ikävä Suomeen. Ollaan iloisia ja kiitollisia suomalaisia :) Hyvää äitienpäivää kaikille!
