Kuva Victor Engström
Kuva Victor Engström Se oli semmoinen kausi. Jätti miut täyteen intoa. Syynä saattaa olla se että viimeinen puoli vuotta on mennyt täysin hukkaan loukkaantumisten takia. Mutta eihän se tarkoita muuta kun puolen vuoden ajalta kertynyttä intoa! :) Eilen valmentajan kanssa puhuessa hän mainitsi sanan loikkatreeni ja minä olin aivan innoissani. Siis loikkatreeni!?! Ei pyörällä vaan sitä hikistä lenkkarit jalassa itsensä maasta irti repimistä.. olishan se melko kivaa ;)
Kauden päätöskisassa minun kanssa kisaamaan olivat tulleet kaksi kovaa Latvialaismimmiä. Toinen heistä on viime Olympialaisissa aina semifinaaliin asti päässyt kuski, sekä toinen tuli viime MM-kisoissa 16-vuotiaiden sarjassa neljänneksi. Tuo kyseinen sarja ei ole missään nimessä vähättelyn arvoinen sillä nuo useat noista tytöistä on matkalla ammattilaisuuteen ja siirtyvät seuraavaksi vuodeksi juniori elite sarjaan. Olympialaisiin pääsyn rajasta kertoo paljon tämä kuva. Kaiken kukkuraksi tämä oli ensimmäinen kisa jonka latvialaisnainen kisasi. Hän on ollut loukkaantuneena ja alkaa nyt pääsemään takaisin pyörän päälle. Voipi siis olla ettei ihan Olympia iskussa oltu. Hienoa silti että tytöt tulivat Suomeen ja saimme kisata heidän kanssaan!!
Kauden päätöskisassa minun kanssa kisaamaan olivat tulleet kaksi kovaa Latvialaismimmiä. Toinen heistä on viime Olympialaisissa aina semifinaaliin asti päässyt kuski, sekä toinen tuli viime MM-kisoissa 16-vuotiaiden sarjassa neljänneksi. Tuo kyseinen sarja ei ole missään nimessä vähättelyn arvoinen sillä nuo useat noista tytöistä on matkalla ammattilaisuuteen ja siirtyvät seuraavaksi vuodeksi juniori elite sarjaan. Olympialaisiin pääsyn rajasta kertoo paljon tämä kuva. Kaiken kukkuraksi tämä oli ensimmäinen kisa jonka latvialaisnainen kisasi. Hän on ollut loukkaantuneena ja alkaa nyt pääsemään takaisin pyörän päälle. Voipi siis olla ettei ihan Olympia iskussa oltu. Hienoa silti että tytöt tulivat Suomeen ja saimme kisata heidän kanssaan!!
Kuva Seppo Leppänen Olen kuitenkin sika iloinen Suomen porukan osalta. Eniten tietenkin itselleni näkyi tyttöjen ja naisten panostus. Siinä missä yksi virolainen jätti tulematta kun vastassa oli niin kovia nimiä ja toisella petti vatsa kesken kisojen, niin me jyrättiin täysillä :) Jee! Ja todella hienoa kehitystä tapahtunut jokaisen kohdalla. Nooh, ehkä nyt poisluen itseni, mutta se käsiteltiin jo tuossa alussa ;)
Pakko myöntää että päivän jännittävin kohta oli kuitenkin illan urheiluruutu jossa tuli pätkä minusta. Se nyt tietenkään kerro siitä että minua kiinnostaa eniten julkisuus asiat, vaan se että siihen en ole tottunut ja sille en oikein voi mitään.. ainakaan enää siinä vaiheessa kun homma tulee ulos toosasta :) Eli illan ohjelmassa näytettiin pitkä kuvaus siitä mitä on olla minä. Olen todella iloinen että Yle kiinnostui tästä ja todella iloinen että rohkenin ottaa heidän kotiini. Alla linkki ohjelmaan. Minun osuus alkaa kohdasta 17:04.
Tästä seurauksena joillekin ihmisille on herännyt kummastelua että miten voin olla eläkkeellä jos tulen toimeen näinkin hyvin. Voin käyttää moottorisahaa tai ajaa pyörällä. Kerron heti alkuun, että koen jokseenkin vaikeaksi selittää tämän. Varsinkin koska kokonaiskuvaa ei pysty millään luomaan sanojen avulla. Harva edes ymmärtää nähdessään minut. Mutta taas ne jotka oikeasti tuntee minut tietää tasan tarkkaan mistä on kyse. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämän ohjelman kuvaus. Herrat kävivät kylässä. Kahvittelimme ja juttelimme aivan normaalisti. Kävimme vähän ulkona sahaamassa puita ja ottamassa haastattelua. Kaikki eteni hyvin rauhallisella tahdilla. Hommaan menikin yhteensä 3h. Tuon kolmen tunnin sosiaalisen kanssakäynnin jälkeen olin aivan poikki. Nukuin päiväunet. Heräsin hetkeksi ja kävin 12h yöunille. Siis tämä pääasiassa siitä että minulla oli 3h vieraita kylässä. Minä en treenannut tuona päivänä, en kirjoittanut blogia, en tehnyt mitään. Pärjään fyysisesti niin pitkään kun vaan en ole väsynyt. Samoin varmaan kaiken suhteen (sosiaalisesti ja emotionaalisesti vai mitä nämä sanat nyt onkaan). Muisti on huono vaikka en olisi väsynyt. Niin huono että henkilö kenen kanssa olen jutellut silloin tällöin vain ohimennen osasi eilen sanoa: ei se mitään, et sä huomenna muista tästä mitään kuitenkaan. No ne sanat nyt sattumalta muistan, mutta paljon muuta siis jää. Tavallaan tulee tuskastuttava olo kun taas kerran saan selittää miksi niin en muka pysty työelämään.. mutta samalla itsepä olen itseni tähän paikkaan ajanut. Olen myös useasti puoli vahingossa kokeillut olla mukana erilaisissa projekteissa tai jonkin sortin työjutuissa ja aina tie on loppunut lyhyeen. Kaikki ei tosiaan näy päälle päin. Niile joita vielä enemmän kiinnostaa, niin aIvovamman oirekuvan googlaamalla löytyy myös hyvää tietoa. Ehkä tuskaisinta tässä on se että minusta ei koskaan voi tulla ammattiurheilijaa, tai ammatti yhtään mitään. Toisaalta, kyllä tämä 10 vuoden koulutus on opettanut minut ihan hyväksi ammatti aivovammaiseksi ;)
