Joulu viettäminen yksin ei ole mikään uusi juttu minulle. Tällä kertaa siitä kumpusi jotain hyvääkin. Sain vihdoin valmiiksi videot joiden on tavoite lisätä tietoisuutta pyöräilystä sekä lisätä lasten ja miksei aikuistenkin liikkumista. Sen suuremmin selittelemättä. Kiitos kaikille mukana olleille. Kaikki lapset olivat aivan huippuja. Paljon videoiden tekeminen otti, mutta vielä enemmän se antoi :)

Taas sorruin, tavallaan viisaasti, samalla hyvin tyhmä teko. Menin ajamaan BMXää. Mutta kuulkaas. Se 20min palautti miun uskon elämään ja maailmaan ja kaikkeen hyvään täällä pallon päällä. Ajattelin että voisin ajaa hieman pidempää, mutta tein ensimmäisellä kierroksella virheen ja ajoin koko kierroksen.. Sykkeen pitäisi pysyä noin alle 140. Ei ainakaan saa nousta yli 150. Kaikki tietää mitä syke on viimeisellä suoralla. Hetken siinä palauttelin ja tajusin että no, mutta voinhan kuitenkin ajaa ensimmäistä suoraa. Pysähtyä, kävellä lähtömäen päälle ja ajaa uudestaan alas. Ekana päivänä oli pakko lopettaa jo parin kerran jälkeen koska ensimmäinen kierros haukkasi liian ison palan. Tätä minä sitten olen tässä tehnyt pari päivää. On se vaan niin ihanaa ajaa!

Ajojeni tarkoitus on ollut vain ja anoastaan nauttia. Olen nimittäin mennyt siihen perus suomalaiseen asenteeseen että hyvää ei tule jos ei oksennus, veri ja kuola virtaa. Jos tuntuu hyvältä niin ei tule tulosta... ja mitä näitä muita nyt on. Kyse on kuitenkin minulla harrastuksesta. Harrastuksesta jossa haluan olla hyvä, mutta ennen kaikkea siitä pitää nauttia. Tässäpä se suuri vika mikä ajaa useat pois harrastuksiensa parista. Joko itse ei osaa pysyä hyvän maun rajoissa tai vanhemmat tai valmentajat eivät pysy siinä. Uskon että sen kautta että ensisijaisesti nauttii lajista niin haluaa myös tehdä vähemmän kiinnostavia treenejä. En saanut kuin yhden screen shotin tähän, mutta treenit on mennyt manuaalin ja hypyn parissa. Jeejee!

Lääkkeet tekee kipeäksi. Kuten viime postissa näytin niin lääkkeitä paranemiseen on niin paljon ettei muuta ruokaa enää tarvita. No totta on että muuta ruokaa ei tee mieli. Suomessa aika meni vielä jokseenkin helposti, kun oli kaikki päivät täynnä ohjelmaa. Laitoin vaan sumuvalot päälle ja päästelin menemään. Nyt kun tulin Espanjaan, jossa minulla ei oikein ole muuta elämää kun pyöräily, on tauti päässyt niskanpäälle. Niskanpäälle, eli päähän, pää on aivan sekaisin näistä lääkkeistä. Keskimääräinen vuorokauden uni on 16h. Hereillä olo aika on sitten tärinää ja hoipertelua. Saan asioita hoidettua, mutta ei kyllä mitään tietoa mitä olen tehnyt. Maantielenkkiä saa kuulemma tehdä pk-tasolla. Minulla on monta keuhkoja avaavaa ja hoitavaa lääkettä, mutta putki on tukossa paljon pahemmin kun ennen lääkkeiden aloittamista. Tein itselleni kevennetyn ohjelman, ihan vaan rauhoittaakseni mieltäni.. Saa nyt nähdä kuinka pitkään tätä pystyy tekemään.

Muuten, rastat lähti. Nyt on vain mummoankan tukka. Aika kamalaa. Mutta se määrä likaa mikä leikkauksen ja 2cm rastan avauksesta pöllähti ilmoille sai minut olemaan kiitollinen että takkuja ei enää ole. Kypärät tuntuu tosi hauskoilta päässä :) 

Kamala halu olisi kehittää jotain BMX juttuja ensi kesäksi. Leiriä tai valmentajakoulutusta tai lajin kamppanjointia, ratahankkeita... kaikkea. Jos joku on kehittelemässä jotain niin huikatkaa ja olen varmasti innolla mukana :)