Huoh, puhuin ystäväni kanssa puhelimessa ja tuli puheeksi kuinka vähän tänne nykyään kirjoitan. Sanoin, että olen ollut kuukauden kipeänä niin ei ole paljon sanottavaa, muuta kun että olen ollut kuukauden kipeänä. Hän sanoi että no sitten siun kuuluu kirjoittaa se. Eli olen ollut kuukauden kipeänä. Jos luulen että en ole enää kipeä ja lähden treenaamaan niin seuraavana päivänä nousee taas lämpö. Huomaan selvästi kuinka hermo kiristyy kun ei pääse treenaamaan. Kokoajan on pikku kiristys päällä. Näin ei pitäisi olla! Nyt olen ottanut parantumisen tosissaan. Tässä minun uusi "aamupalani", eli tuotteet mitä käytän aamulla parantuakseni: Muutama erilainen vitamiini valmiste, maitohappobakteeri, pakurikääpäuute, homeopaatin valmisteet, kalanmaksaöljy, aloe vera mehu ja keuhkoja hoitava piippu.

Nyt tämän kipeyden on vaan pakko loppua! En kestä enää! Haluan treenata!! Kävin eilen BMX radalla vetämässä tutustumiskerran Suunnon porukalle. Aikaisemmin olin heillä haastateltavana ja kertomassa mitä teen ja miksi ja kuinka sykemittari voisi olla siinä avuksi. Nyt puolestaan he tulivat radalle! Todella hienoa ja erityisesti ihanaa että suurta suomalaista firmaa kiinnostaa BMX racing. Omat keuhkot olivat hieman ahdistuneemmissa fiiliksissä tämän treenin ajan, mutta treenien jälkeen paikalle tuli Matti Suur-Hamari treenaamaan snowboardcrossia, eli kun lunta ei ole niin hän vetää maastoskeitillä rataa ympäri. Mukanaan hänellä oli snowboardcross valmentaja sekä freestyle valmentaja. Aivan mahtavia ihmisiä kaikki. Kehotan erityisesti tsekkaamaan Matin tarinan. Hän siis edusti Suomea viime paraolympialaisissa, sillä hänellä on toinen jalka polvesta poikki. Niin pääsin siis kokeilemaan BMX rataa tuolla Matin laudalla. Hänen valmentajansa oli todella kannustavia, aivan mahtavia ihmisiä. Tuo voisi olla kutakuinkin minun unelmani treenata jonkun kanssa tai jopa niin että joku on siellä auttamassa sinua tulemaan paremmaksi. Aivan mahtavaa! Nyt on pakko mennä nukkumaan. Kyllä tämä tästä. Seuraavassa päivityksessä kerron teille miun painonpudotus sekä elämäni kuntoon pääsemis projektin. Hieman häpeilen sitä, mutta tämä tulee olemaan kova juttu!! :)

Linkki suoritukseeni, joka meinasi kyllä lähteä lapasesta :) http://instagram.com/p/tFyAJbJRBV/

Wou, siis vaan wou. Ajoin autolla ja kuulin Yle puheelta Outi Mäenpään haastattelun liittyen rakentavaan vuorovaikutukseen. Tosi hienoja pointteja, jotain missä itse haluaisin kehittyä! Tämä sai minut palaamaan vanhoihin tapoihin. Muistin meditaation ja muut mielenharjoitteet. Sain vihdoinkin kaivettua esiin kirjan, Jon Kabat-Zinn -Kutsu tietoisen läsnäolon harjoittamiseen. Kuullostaa monelle varmaan huuhaalta, mutta jos ketään kiinnostaa meditaatio tai minkään tason mielenhallinta, niin tässä siihen hyvä perusta tai perusta päälle linnake. Riippuu missä vaiheessa kukakin on.

Kaiken tämän kukkuraksi löysin aikaa katsoa Sarah Walkerin haastattelun, joka minulta oli aiemmin jäänyt. Haastattelussa Sarah kertoo pitkälti tarinaa siitä työstä mitä hän tekee harjoittaakseen mieltään kehittyäkseen urheilijana, sekä yhtälailla ihmisenä. Tiedän tasantarkkaan mistä Sarah puhuu. Hän kertoo kuinka hänen psykologinsa inspiroi häntä ja kyseenalaistaa hänen toiminnan. Uudessa-Seelannissa ollessani työskentelin saman psykologin kanssa. Tuo herra on uskomaton ja hänen sanomansa on erittäin uskottava! Hän ei ole mikään hihhuli, mutta hän hymyilee aidosti joka ikinen kerta kun menet hänen luokseen. Hän auttaa sinua uskomaan itseesi. Hän auttaa sinut asettamaan asioille oikeat arvot. Hän auttaa sinua olemaan pelkäämättä epäonnistumista.

Tämä mitä minä sanon on pohja tasapainoiselle olemukselle, joka on taas pohja urheilijana olemiselle. Se saattaa kuullostaa vain sanahelinältä. Ja sitä se onkin. Sitä se onkin niin pitkään kunnes rupeat harjoittelemaan. Yksinkertaisia harjoituksia epäonnistua, sekä uskoa itseesi. Kaikki perustuu siihen että teet ne pienet harjoitteet ja uskot niihin!

Minun vinkit kaikille, olit urheilija tai et, pärjäät elämässä paremmin kun:
1. Opettelet kärsivällisyyttä. Kaadat tulitikkuaskin lattialle ja poimit ne yksitellen takaisin ajatellen että olet kärsivällinen. Joka päivä, mielummin vaikka monesti päivässä.
2. Opettelet epäonnistumaan. Epäonnistut niin että muut näkee sen, mutta et selittele sitä kenellekään. Ymmärrät että sillä ei ole mitään väliä.
3. Opettelet uskomaan itseesi. Joka päivä nukkumaan mennessä mietit missä olit tänään hyvä.
4. Opettelet olemaan läsnä. Katselet vaikka rusinaa 5 minuuttia. Katselet sen väriä ja ryppyjä, ihan niinkuin se olisi jotain ennen näkemätöntä. Haistat sitä, kuuntelet sitä ja ehkä jopa maistat sitä. Samalla tavalla olet läsnä ajaessasi pyörää. Tunnet pyörän, tunnet maan, tunnet jokaisen lihaksesi.

Seuraavaksi saatat olla kisoissa. Tietää että voit tehdä vain parhaasi. Olla rauhallisesti läsnä siinä hetkessä ja sillä ei ole väliä epäonnistutko.

Vihdoin luulen että kiireet on ohi. Listalla on vielä miljoona asiaa, mutta yksikään ei tule hyppimään silmille vaikka ne jättäisin tekemättä. Seuraavaksi pohdinnassa on blogin jatkaminen. En oikeasti tiedä mitä minulla on annettavaa lukijoilleni. Ehkä se taas valoittuu kun uusi kausi alkaa ja pääsee matkaan. Uudelle kaudelle onkin uusia suunnitelmia. Alustavasti olen jutellut ranskalaisen valmentajan kanssa että menisin hänen luokseen asumaan ja treenaamaan. Mikään ei ole tosin varmaa. Jos jotain uutta tapahtuu niin uskon että minulla onkin paljon kerrottavaa. Mikäli ensi kausi menee edellisten tapaan Kalifornia - Uusi-Seelanti akselilla niin blogi saattaa jäädä. Ihan vaan sen takia että minua ei kiinnosta kirjoittaa, enkä usko että ketään kiinnostaa lukea päiväkirjatyylistä blogia: "tänään söin kananmuna voileivän.."

Blogin pitäminen on myös melko yksinäistä. Ainakin mikäli kirjoittaa positiivisia tekstejä, niin vastauksia blogiin tulee melko vähän. Nyt olen Ruotsissa kisoissa. Todella paljon väsytti lähteä tänne, mutta tämä on taas ollut aivan uskomattoman hauska reissu!! Tällä hetkellä minulla on kuitenkin yksi asia mikä on jäänyt käymättä läpi, nimittäin Robert De Wilden leiri. Olin siis paikalla molempien leirien ajan. Sisällöt olivat pääosin samat, mutta pieniä eroja toki oli.

Jokainen päivä alkoi lämmittelyllä. Tuo samainen lämmittely pitäisi saada osaksi omaa treenirutiinia. Jalan suorana eteen heitto, askelkyykkyjä, lonkanavaus, sumokyykky, "mittarimato" -kävelyä, punnerruksia. Tämä jälkeen tsekattiin että kaikki muistaa ajaa pyörää pitäen päkiän polkimen keskellä. Todella monella junnulla poljin tuppasi mennä jalan keskikohtaan.

Tämä jälkeen käytiin pumppaamisen perusteet. Juttu pumppaamisen kanssa on se että kukaan ei osaa sitä niin hyvin ettei sitä kannattaisi harjoitella. Pumppaamista käytetään kaikessa yhteydessä, myös manuaalissa sekä hypyissä. Erityisesti Robert painotti vartalon viemistä taaksepäin, joten backsiden pumppaus tulee tehokkaammaksi.

Seuraavaksi treenattiin bunnyhopia. Keulan ylös vieminen, jaloilla ponnistus, ranteiden kierto, jalkojen koukistus, alastulo molemmat renkaat yhtäaikaa. Yritettiin hypätä pienien esteiden yli, jonka jälkeen siirryttiin radalle hyppäämään. Sama bunnyhop hyppyrin nokasta. Sen jälkeen hyppyrin nokalle asetettiin este josta hypättiin yli. Hieman porttilähtöjä.

Toisen päivän uusi teema oli manuaalit. Niitä käytiin tasamaalla, sekä pikku radalla. Muutamat junnut sai tehtyä jopa tuplamanuaalin! Äsh, en ollut kirjoittanut ylös muuta kuin ensimmäisen päivän ohjelman, joten nyt alkaa sitten hieman pätkimään. Hyppyjä treenattiin lisää ja ettei oltaisi siirytty portille. Porttilähtö jonka jälkeen täysiä toisen suoran ensimmäiselle hypylle.

Kolmantena päivänä aloitimme hypyillä koska keli oli tyynempi kuin aikaisemmin. Uusi asia oli mutkatekniikka joka oli todella hyvä treeni. Mutkassa ensin tiukka sisälinjan ajo ja vartalon kallistaminen. Tämän jälkeen kaverin kanssa mutkan ajo jossa pääteema oli high low:n opettelu, eli ohitus niin että ajaa mutkaan tullessa hieman toisen yläpuolella ja mahdollisimman läheltä hänen takarengastaan kaartaa sisään ja toisen eteen. Päivän lopuksi otettiin pikkukisailuja, mm. pumppauskisoja.

Leiri oli todella antoisa. Erittäin hyvin herra handlasi ison ryhmän vaikka valmensi yksin. Melko työlästä on yrittää antaa palautetta 15sta henkilölle yksin :) Ainakaan minun muisti ei riitä.