Takana MM kisojen treenipäivät. EM-kisat oli ja meni. Ei mitään mainitsemisen arvoista niistä. Kuitenkin treenit meni hyvin. Olin tyytyväinen omaan ajooni. Olen ajanut MM-kisaradalla useat kerrat, useammat kuin kymmenet treenit. Tämä on epätavallista, tänä vuonna ensimmäistä kertaa on rata joka on rakennettu etukäteen ja sillä on päässyt harjoittelemaan aikaisemmin. Aina ennen radat on rakennettu juuri kisoihin, niin ettei niillä ole päässyt harjoittelemaan aikaisemmin.

”Sä vaan rullailit” kuuluu kommentti treenien jälkeen. Niin ”rullailin” tai siis ajoin kovaa aika ajoin kokeillen eri kohtia ja saaden hyvän fiiliksen. Ei ole mitään järkeä vetää viittä täyttä kierrosta (saimme treeneissä 5 kierrosta) kahta päivää ennen kisoja. Tärkeintä on vaan saada hyvä fiilis. Tässä vaiheessa ei tule muuttamaan mitään fysiisiä tekijöitä, ainakaan parempaan suuntaan. ”Hyppää se eka, anna mennä vaan”. No en hyppää, olen kokeillut ensimmäistä hyppyä enemmän kuin sata kertaa. Jos se ei ole mennyt silloin niin ei se mene nytkään. Ei mitään järkeä lähteä muuttamaan hommaa kisaan ja olettaa että yks kaks yllättäen pystyisin siihen mitä en ole saanut kertaakaan kuluneella viikolla sujumaan. Tässä vaiheessa on hyväksyttävä että tekniikka on mitä se on. Vaikka saisin hypyn aikaiseksi treeneissä, niin kisassa ajaminen on aina eri asia. Silloin tulee käyttöön ne tutuimmat ajotyylit. Silloin minä haluan keskittyä olemaan nopea, en siihen että saanko tekniikan oikein vai en. Kisassa käytettävien tekniikoiden pitää tulla suuremmin ajattelematta.

Näiden asioiden kautta päästään hyvin itse mielenhallintapeliin. On hyvin tärkeä olla tietoinen siitä mihin pystyy ja mihin ei. Rajoja pitää puskea ja vahinkoja sattuu vaikka olisikin älliä mukana. Enemmän vahinkoja sattuu sen takia että ottaa liikaa painetta siitä mitä muut sanovat. Kuuntelee liikaa sitä että kuka aikoo hypätä jne. Ei sillä ole mitään väliä mitä muut tekevät. Sillä ei myöskään ole mitään väliä miten kisassa käy. Erittäin monet henkilöt erittäin monesta maasta ovat sanoneet minulle että sinun pitää voittaa. Totta kai se luo paineita, kunnes taas muistan että noilla sanoilla ei ole mitään väliä. Teen parhaani ajaakseni oman täydellisen kierrokseni. Muuhun en pysty. Se missä muut menevät ei ole merkittävää. Se mitä muut sanovat ei ole myöskään merkkittävää. Se että istun portilla, katsomon ollessa täynnä, olen rauhallinen ja nautin kisasta on ykkös juttu siihen että saan ajettua oman täydellisen kierrokseni.  


Kuvien postaaminen tällä netillä on yhtä helvettiä joten kehotan seuraamaan facebookkia: www.facebook.com/odetobmx ja www.facebook.com/outi.leinonen16

"Vois vaikka lopettaa BMXän". Täh?, oliko tuo ajatus minun päästäni? En kai sentään lopeta, mutta hieman tuskastumista on ollut ilmassa kun samoja asioita väännetään ja väännetään. En jaksa enää olla pa*ka. Radan ulkopuolella elämä vasta onkin ollut haasteellista. Auto on ollut enemmän korjaamolla kuin minulla itselläni.. Ja se ei ole halpaa huvia. Pyörällä ajo Porvoon mökille ei tunnu enää missään. 20km kauppareissu menee heittämällä...mummopyörällä. Siinä sivussa korjasin vuotavan katon (okei junnu oli apuna, ja erittäin olennaisena osana projektissa). Kysymys kuuluu; milloin tämä juokseminen loppuu? Mitä tässä elämässä oikeastaan tehdään nautinnon takia ja mitä sen takia että mukamas on pakko?

Okei, Robert de Wilden leirille osallistuin nautinnon takia. Hieman tietenkin sen takia että oli "pakko päästä oppimaan uutta". Kaksi päivää kiristin koska tuntui etten oppinut uutta. Joten viimeisenä päivänä päätin, että jos en opi niin nyt on sitten parempi ottaa tämä nautinnon kannalta. Viimeinen päivä olikin paras! Jokainen tietenkin nyt viisastelee että hellitä ja aja, niin huomaamatta opit... Meneehän se niinkin, mutta jos koskaan ei puske itseään oppimaan uutta, vaan tyytyy ajamaan mukavuusalueen sisällä, niin uuden oppiminen on vähintään hidasta. 

Mutta, vaikka en niin ikään tehnyt päätä huimaavia hyppyjä tai manuaaleja niin sentään ajaminen tuntui vahvalta. Porttilähdöstä sekä pumppauksesta sain positiivista palautetta!

Yllätyksenä itselleni sain kuulla että Laukaan uusi BMX rata oli valmis. Yritin päästä sinne ajamaan, mutta ehkä jopa onni onnettomuudessa matka jäi puolitiehen ja jäin Lahden radalle treenaamaan. Päivät ovat yhä järjettömiä. Mutta kuten talvella Espanjassa, niin myös nyt mökillä, joskus on vaan pakko juosta ja juosta koska elämä olisi muuten vielä hankalampaa. Tarkoittanen sitä, että mökillä ei saanut vesiä päälle, koska pakkanen oli rikkonut suihkunsekottajan. Sain vihdoin vaihtanee sen kun löysin kierrätyskeskuksesta 10e:lla toisen ja sain vedet päälle (ihan kiva huomioiden että pyöräilyä on tullut reilut 60km/päivä maastopyörällä). Niin sitten sain varastoon oven ja katon niin että crossipyörän pystyi siirtämään tuvasta, siivoamaan hiiren kakat... kunnes huomasin että rakenteissa taitaa olla vesiputki rikki sillä suihkun lattia on märkä koko ajan :( Juokse poika juokse... nyt juoksen mummolle kylään ja sitten EM, MM ja PM kisoihin. Jääköön mökki ja auto oman onnensa nojaan. Joku raja tällä ihmisen kykenevyydelläkin on oltava! 

p.s. sain siis katon valmiiksi, eli seuraavaksi lähtöramppia rakentamaan oman pihan radalle :) lisää hommia... mutta sentään tästä hommasta seuraa paljon kivaa ;)