Muutama hauska video on kisoista. Tämä niistä eniten katsottu ja vähiten huvittava. Ei auta vaikka katsoessa kuinka huutaa: mene sisäreunaan!!!

Kisat ohi. Hienoinen pettymys. Samalla todella hieno nähdä miten paljon olen kehittynyt. Cruiser kisapäivä alkoi kaatumisella. Kaikki kuskit alas ensimmäisessä mutkassa. Minä nousin ensimmäisenä ylös ja ajoin maaliin ensimmäisenä.

Toinen lähtö, kuskeja jäljellä enää 4. Loput loukkaantui ensimmäisessä motossa. Kaikki ollaan siis varmasti semifinaalissa. Otan hieman kevyemmin (koska me ollaan kaikki jatkossa). Olen kolmantena viimeisessä mutkassa ja urpo tunari ajaa kylkeen. Taas olen rähmälläni.

Kolmas moto. Ketuttaa. Ollaan jatkossa, mutta en aijo enää pelata "läpsystä vaihtoa". Tulen toiseksi. Eli sijoitun motojen loppu pisteissä toiseksi. Tämä on hyvä, koska sen perusteella muodostetaan semifinaaliryhmät. Sekä saa valita portin paremmin.

Semifinaali. Kolmas porttivalinta, eli portti 3. Hyvä lähtö. Ensimmäisestä mutkasta ulos kolmantena. Sisäreuna taas auki. TAAS! Yksi kuski livahtaa sieltä. Tajuan kuitenkin vetää sisään, niin että muut ei pääse ohi. Kolmannella suoralla olen menossa neljäntenä. Neljä pääsee finaaliin. Mutka, jonka menen liian kevyesti. Takanta tulee tyttö joka ajaa minut ylös. Menee neljänneksi ja ottaa finaalipaikan. Se oli hyväntekeväisyyttä se. Se oli mun paikka...

Ulos jäi kuitenkin paljon hyviä kuskeja. Voitto meni oikealle tytölle. Amerikkalainen joka nappasi eilen toisen sijan. Ei auta kun treenata lisää.

Pettynyt, mutta tyytyväinen + joka paikkaa sattuu (++tarvii uuden kypärän)

Pikapäivitys: Tänään oli 20 tuumasen MM-kisat. Aamulla ihan kamalan jännitys. Aivan jäässä koko neiti. Kävin vähän kävelemässä. Tulin takaisin hotellille. Nukuin, heräsin, söin ja menin radalle ja koko jännitys oli poissa. Ihanaa! Halusin olla siellä. Rentoa...

Alkueristä tuli sijoitukset 4, 3 ja 3. Ihan tyytyväinen. Kaksi ensimmäistä tuntu olevan melko kovia kuskeja... Eli neljännesosafinaaleihin käy tie.

Ei jännitä. Saan valita portin viidentenä. Jäljellä 5-8, joten otan 5. Kukaan ei kaadu, vaan ajan itseni puolivälierään. Sika hienoa!!

Puolivälierät, siis semifinaaliko se nyt on. Kuitenkin. Portti 7. Hyvä portti.. vähän jään kuitenkin jälkeen. Ensimmäisestä mutkasta ulos kolmantena. TYHMÄ, en vetänyt linjaa ihan sisälle asti vaan jätin auki ja sieltä pujahti 2 kuskia. Kolmas yritti ohi. Pidin kyynerpäät ulkona ja sitten kaaduttiin.

Pää edellä vastapattiin. Hetken olin purhehtimassa merellä. En siis menettänyt tajuntaa vaan pää sekasin. Molemmista etuhampaista lähti palat :( Pääsin maaliin omin avuin, mutta ulkona finaaleista. Niin lähellä :( Mutta parasta ajamista mitä olen koskaan ennen ajanut! Niin lähellä...

Ensimmäiset treenit takana. Mahtavat!! Sika hyvä fiilis.. haluan vaan takaisin radalle. Ihmiset valittaa radasta, koko ajan. En ole oikeastaan kuullut kenenkään kuskin valittavan. Mutta vanhemmat: "liian lyhyt", "liian helppo", "liian vaikea", "liian pehmeä"... huoh, kuskit tykkäsi tosi paljon :)

Rata on lyhyt, eli pitää olla heti täysillä mukana. Ensimmäinen hyppy on helppo. Aloituskumpu on jyrkkä!! Todella jyrkkä, mutta se on sika siistiä polkea alas... vähän kun saisi palan elite kuskien leivästä :) Polkea saa, ja pari pakollista manuaaliakin taitaa tulla :) JEEEEEEEEE!!!!

Ja mun joukkue on mitä parhain. Steve valmentaja tuli treenien aikana buustaamaan vähän parempiin suorituksiin. Gordon mekaanikkona vaihtoi mun teipatun reikäsen renkaan uuteen. Äiti hoitaa ruokapuolen, iskä on tavaroiden kanssa apurina (ajaa mielellään cruiser pyörän hotellille).. Mahtavaa!! :)

Raine jotain piti kirjoittaa tänne. Aikatauluja kai. En ihan pysynyt kärryillä mistä on kyse.. Noh, Uudessa-Seelannissa on kisat ensi viikon keskiviikkona ja torstaina. Teidän aikaan hyvin aikaisin aamulla.

Siitä Suomeen ja samana päivänä Norjaan. Norjassa on kisat samaan aikaan kun sinulla ja muilla Challenge kuskeilla. En oikeasti tiedä milloin.. ja sieltä taas Suomeen. Varmaan Jyväskylässä pitää käydä, mutta yritän pääasiassa oleskella Helsingissä niin pitkään kun rataa pystyy käyttämään :)

Vastasinko nyt ollenkaan siihen mihin piti?

Muutama kuva löytyi tulevista kisoista. Jotenkin tuntuu hassulta treenata samojen tyttöjen kanssa kun kisaa. Kaikki auttaa toisiaan. Hyvä jutut jaetaan kaverin kanssa. Tosin nuorimpien kuskien kohdalla on ollut jopa känää että sama valmentaja ei saa valmentaa kahta samassa luokassa ajavaa kuskia. Minun mielestä naurettavaa. Välillä tuli mieleen, että missähän menee raja prokuskeilla, kuinka paljon toista autetaan.

Olin Cambridgessa treenaamassa ja pyysin Sarahin tulemaan radalle. Kysyin häneltä mitä mieltä hän on. Vastaus oli selvä toisia autetaan parhaansa mukaan, eikä salailla mitään. Sarah auttoi Laura Smulderssia ennen olympialaisia ja Laura voitti hänet kahdessa ensimmäisessä lähdössä. "Mielummin kuitenkin voitan toiset kun he ajavat parhaansa mukaan. Challenge luokissa ihmiset on vähän enemmän tosissaan". Melko hassua... mutta hieno asenne! No niin kuvat :)

Jee, miun vanhemmat tuli tänään tänne... Olin sanonut niille, että tulen kentälle vastaan. Vähän kiireinen aamu (lue aikataulu kusi kun katsoin Las Vegasin bmx kisoja livenä netistä). Tarkoitus oli matkalla pysähtyä Cambridgeen treenaamaan ja siitä jatkaa Aucklandiin. Kiire.. kääk, porukat vai treenit. Porukat pärjää itsekseen, treenit ei ole mitään ilman minua :) Jätin siis porukat hakematta :/ Hieman huono omatunto tuli, kun ne ei meinannut löytää oikeaa moottoritietä ja takana jo valmiiksi 50h matkustusta.

Treenit meni kuitenkin täydellisesti. Kerkesin jopa kahdelle radalle... tällä hetkellä treenit meinaa 5 spurttia, jotka kestää 5s. Sitä varten tehdään alku- ja loppuverkat... Kuitenkin rengas puhkesi juuri oikeaan aikaan joten lähdin porukoita vastaan. Loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt on ruisleipä lautasella ja äiti ja iskä nukkumassa omassa huoneessa <3

Hetken rauha. Tekemättömien töiden lista ei edes näytä äärettömältä. Kaikkeen syy, juuri se henkilö kenet tapaat on se kenet sinun pitikin tavata. Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Ei ole väärää aikaa tai väärää paikkaa. Sen jälkeen kun olen tajunnut tämän, niin elämä on helpottunut melko paljon. Noh, toki vähän vielä tsemppaamista, mutta melko vahvoilla ollaan jo.

Elämä on helpottunut; ei tarvitse ahdistua mikäli asiat eivät mene täydellisesti niin kuin oli itse ajatellut. Mikäli jokin kusee aivan täysin, niin kohautan kulmakarvojani, saatan jopa hymähtää. Otan oppia tilanteesta ja jatkan eteenpäin. Melko ihana olo!! Tajuaa, että ei pysty hallitsemaan kaikkea. Ei ainakaan mennyttä.

Psykologi David Galbraithin kanssa työskentely on ollut mitä antoisinta. Samoin paikallisen lajivalmentajan Lisa Horlorin. Hän todella tukee psykologin työtä, kannustaa joogaan ja meditaatioon. Hänen vaikutuksensa minun ajamiseen on ollut käsittämätön! Fysiikkavalmentaja Kari Ormosta tämä koko juttu sai oikeastaan alkunsa. Eilen juttelin hänen kanssaan skypessä. Aivan uskomaton mies. Olen todella iloinen, että aikoinaan otin luurin käteen ja soitin hänelle. Vapisevalla äänellä esittelin itseni ja kysyin miten olisi. Nyt en malta odottaa, että seuraava kausi alkaa ja pääsen treenaamaan peruskuntoa ja voimaa. Kukapa olisi uskonut? :) Heh!

Sanomani on, että nyt on työt tehty. Kunto ei tästä enää miksikään muutu. Viimeinen silaus nopeuteen on vielä viimeisen viikon tehtävä. Osaan porttilähdön. Osaan polkea. Osaan iskeä ensimmäisen hypyn yli. Pumpata. Polkea ja pumpata samaanaikaan. Osaan mutkat ja linjavalinnat.

Suurimmat erot viimeisen 6 kuukauden aikana ajamiseeni on tuonut ajoasennon muutos. Kun ohjaustanko iskee rintaan (tai sanotaan rintoihin) niin on tarpeeksi edessä. Mitään ei odoteta, vaan kaikkeen isketään raivolla. Koko ajan keho liikkuu. Kaikki pitää ennakoida. Jos haluaa polkea lähtökummun ja ensimmäisen hypyn välissä, niin polkeminen pitää aloittaa ennen kun lähtökumpu loppuu. Jos haluaa tehdä manuaalin ensimmäisen hypyn yli, niin jalat pitää työntää kun on vielä nokalla. Ero sillä kun luottaa itseensä, luotta että osaa, muistaa että on vahva ja sillä kun yrittää tehdä jotain epävarmoin mielin on ratkaiseva tekijä.

Aikasempaan tekstiin tuli kommenttia että hyppääminen ei enää onnistu tai siis taittaa sivuun. Yleisin syy varmaan on se, että vetää toisella kädellä enemmän kuin toisella. Kehotan tekemään check-listin hypystä (attack position, preload, (ponnista) ensin kädet sitten jalat, hyppää suoraksi/ole pitkä, eli hypyssä keho ei jää koukkuun vaan suoristuu lennon ajaksi). Tuo toimii itsellä. Ennen suoritusta homma tehdään mielessä niin monta kertaa, kunnes sen näkee ja tuntee onnistuvan. Mielikuvat alkaa siitä paikasta mistä lähtee ottamaan vauhtia. Jos mielikuvat alkaa seuraavasta mutkasta, tai preloadista, niin ennekuin mutkaan asti on päässyt on kerennyt jo ajattelemaan kaikkea turhaa. Pahimmillaan sitä kuinka hyppy ei tule onnistumaan. Ehkä tässä tapauksessa kannattaa keskittyä siihen että molemmat kädet tekee saman liikkeen. Tämä on paras mihin pystyn näkemättä suoritusta. Toivottavasti jotain ajoseuraa on jo löytynyt!

Viime blogikirjoituksen jälkeen otin tavoitteeksi kirjoittaa blogiin vähintään 3 kertaa seuraavan viikon sisällä. Näin ei käynyt.

Hei, mutta kisat on tosi lähellä. Ööh, täällä menee hyvin. Viikonloppuna oli kisat. Olin naisten super-luokassa ja miesten cruiser-luokassa. Kisat meni hyvin. Cruiserilla meni paremmin, mutta olen kyllä tyytyväinen molempiin.

Ou nou, ja mä just muistin että mulla on treenit huomenna klo 12, joten mun pitää päästä nukkumaan. Rakastan tätä elämää. En uskalla luvata millon palaan asiaan. 2 viikkoa ennenkun kisat alkaa. Pitäisi vielä saada nopeutta vähän hiottua ja juuri näin videon portistani, jossa teen taas ihme hypyn ylöspäin.. eli pikku projekti tähän 2 viikoksi ;)