Istun tyhjässä asunnossa. Yksin. MM-kisat on ohi. Melkein kaksi viikkoa täysipainoista bmx elämää takana. Muut lähtivät aamulennolla jenkkeihin ja Uuteen-Seelantiin. Minä jäin tänne. Taas kerran se elämä mitä haluan elää on poissa. BMX ei ole hävinnyt minnekään. Niin paljon suurempi osa sitä on kokonaisuus; ne ihmiset kenen kanssa ajan, kenen kanssa syön aamupalan ja siivoan renkaan jälkiä seinistä ja lattioista. Yritän sanoa että sillä ei ole mitään väliä mitä noiden ihmisten kanssa teen, mutta silloin kun olen heidän seurassaan elän täydellistä elämää. En ole mitenkään myynyt maatani, tai ainakaan vielä kovin vakavasti harkinnut kansalaisuuden vaihtoa. Heh. On vaan todella tyhjä olo. Niinkuin olisi sydän palasina.

Ajot meni melko oletettavalla tavalla. Ei kamalaa edistystä viime vuodesta, mutta oletushan oli se etten pysty ajamaan ollenkaan. Siihen nähden ei ole paljon varaa valittaa :) 20 tuumaisen luokassa olin aivan turisti. En saanut edes koko kisafiilistä päälle. Uumoilin ja mietin että jokin on väärin; miltähän se kisaaminen pitikään tuntua? Olin siis ulkona jo alkuerissä. Sitten 24 tuumaisella oli jo fiilis muistunut. Pääsin semifinaaleihin asti, mutta siinä tuli seinä vastaan. Muut olivat vaan parempia. Ainakin tänä vuonna kun en ollut päässyt treenaamaan, ajamaan, kisaamaan... en mitään. Viimeksi periaatteessa olin kisannut kunnon kisassa vuosi aikaisemmin.

Selittelyt sikseen. Fiilikset on mennyt aina siitä "minkä takia edes ajan bmxää?" siihen että "kuinka voin päästä top 8 joukkoon?". Into on taas kova! Haluan olla tikissä. Haluan laittaa tähän kaikkeni! Pitää varmaan muuttaa ulkomaille pysyvästi, ehkä. Minne? Valmentajan tarvitsisi? Kuka? Ormoa en jätä :) se on varma! Ensi kausi siis mielessä. Vielä matka Pohjoismaiden mestaruuskisoihin ja sitten seuraava kausi alkakoon. En malta odottaa! Huh huh mikä kokemus! Toivon jokaisen haastavan itsensä johonkin vastaavaan.

Parasta omassa suorituksessa oli mentaalinen vahvuus. Pysyin rauhallisena ja en jännittänyt turhaan. En tärissyt!! Ihanaa :) Kiitos Uuden-Seelannin joukkueelle joka lähinnä mahdollisti kisojen näinkin hyvin menon hoitamalla kaiken minun puolestani! :)

p.s. Kisoissa olivat mukana myös Minni ja Kai. Minni kisasi kovassa 20 tuumaisten luokassa minun kanssa, jossa siis puolet kuskeista ovat ajaneet elite sarjaa mutta hypänneet vaan takaisin challenge sarjaan. Minnillä oli hieman epäonnea ja hän kaatui 2 kertaa jääden ulos alkuerissä. Kai ajoi mielestäni parhaansa mukaan tullen jokaisessa alkuerässä 5ksi. Neljä menee jatkoon joten kisat loppui siihen. Todella hienot suoritukset molemmilta ja mahtavaa että mukana oli muitakin kuin minä! Molemmat ovat tulossa myös ensi vuonna. Uskoisin että Sciortinon pojat Suomen joukkueeseen ja Martti ajamaan junior Eliteä!! Martti, joka siis ajoi Italian paidassa tuli cruiserilla 4ksi!! Onnittelut hänelle :)

Hieman on kiirettä pitänyt. Tiistai iltana saavuin kotiin BMX radalta kello 21.00. Pyörät autossa, samoin ajovarusteet. Pakkauksen eteen olin valinnut 3 mekkoa jotka otan mukaan, enkä mitään muuta. Säädin herätyskellon 4.00 siltä varalta että simahdan kesken pakkauksen. Kello 2.00 pompparin ylös. Olin nukahtanut puoleksi tunniksi. Luulin että jään lentokoneesta. Äkkiä loput kamat kassiin ja menoksi.

Saavuin Amsterdamiin jossa tapasin Uuden-Seelannin kaverini. Siitä asti meno on ollut hullua. Internettiä ei ole missään joten olen hukassa :D haha. No mutta UCI lähettää minulle viestejä MM-kisa asioista, MM-kisapaidat tehnyt firma yrittää olla yhteyksissä... kaaos! Tarvitaan joukkueenjohtaja! En minä halua olla tässä virassa, en ainakaan nyt kun en ole enää ainut urheilija. Mikä on varmaa on se että en pysty huolehtimaan muista kisojen aikana. En ollenkaan.

Mutta oma ajaminen on ollut super hyvää! Nyt treenataan kolmatta päivää Zolderissa Belgiassa. Ensi vuoden MM-kisat tulevat olemaan täällä ja rataa ei muuteta kuin hieman ennen kisoja. Radan vuokra on 200e/2h, joten rahaa tänne on palanut 600e. MUTTA meitä on Uudesta-Seelannista, Amerikasta, Austraaliasta ja Suomesta. Joten eilinen treeni maksoi itseasiassa 5e/hlö. Ennen seuraavan vuoden MM-kisoja olisi kiva vuokrata rata pari kertaa, mutta yksin se on vähän liian kallista huvia. Ainiin, ja SX-lähtötornin käytöstä tulee 50e lisämaksu.

Mutta nyt ei ole aikaa chattailla, MM-kisat puskee päälle. Radan rakennusta pystyy seuraamaan live tv:stä. Tässä vielä muutama kuva reissusta:

No niin, viime viikonlopun SM-kisojen ajosuorituksen spekulointiin riittänee otsikko. Suomen Mestaruus tuli niin aika-ajossa kuin eräajossa (kilpailussa missä ajaa 8 kuskia yhtä aikaa).

SM-kisoista haluaisin puuttua muutamaan asiaan. Ensimmäinen on pieni yleiskatsaus kisoihin ja kisajärjestelyyn. Hei, erityisesti junnujen taso oli viime vuodesta noussut selvästi! Mahtavaa! Myös Tommi Lehtosen ajo oli ihailtavaa katsottavaa. Pieni miinus siitä että minusta Strider-luokan (potkupyörät) kuskimäärä tuntui pienentyneen. Enemmän tulospainoitteista raporttia voi lukea Tommi DMG:n sivulta. Pisteet Tommille siitä että ensimmäisenä oli kuva naisten lähdöstä!!

Sitten kisojen järjestelyihin. Kisajärjestäjät olivat puhki uuvutettuja. Homma on hauskaa meille, mutta järjestäjillä tuntui vitsit olevan vähissä, ainakin osalla. Asialle pitää tehdä jotain. Homma ei pyöri muutaman henkilön panoksella kovin pitkään. Pitääkö kisamaksua nostaa jolla saadaan palkattua porukkaa vai onko talkootoiminnan aktivointi jotenkin mahdollista. Voin sanoa näin julkisesti, että siinä missä Helsingin radalle tultaessa kuskit maksavat sisäänpääsymaksun, niin monelle se tarkoittaa sitä että toiminta ei pyöri talkoilla. Ymmärrän sen, ymmärrän myös toisen puolen, että näin ison kompleksin toimimiseen ja asioiden edistämiseen tarvitaan yhä yhteishenkeä ja talkoita. Mikä olisi sitten kultainen keskitie, sitä en tiedä. Vertauksena esimerkiksi laskettelurinne, kun menet ja ostat hissilipun niin et todennäköisesti kolaa rinnekahvilan terassia puhtaaksi. En puhu tässä omista mielipiteistäni vaan yksittäisiltä kuskeilta minulle välittyneestä fiiliksestä.

Kisat olivat hienot ja Ylen paikalla olo varmasti todella kova juttu BMXän ja pyöräilyn kannalta! Ohjelma tulee ulos 19.7. kello 18.00 TV2:lta. Jos omia mielipiteitäni tohdin sanoa, niin jatkossa naisten ja miesten luokat voisi ajaa seassa muiden luokkien kanssa. Ottaisin pois rajoituksen ettei yksi kuski saa osallistua kahteen luokkaan ja kyseenalaistan myös aika-ajot siinä mielessä kun tässä ei kuitenkaan kisattu eliteluokkien lähtöjä.

Toinen teemani koskee hyvin monta kisassa ollutta mutta uskaltanen väittää osuvan valtaosaan tavan tallaajista. Jännitys. Tästä hieman puhui jo viime tekstissäni, mutta näen erittäin tarpeelliseksi tarttua aiheeseen. Kisapaikalla vastaan tuli hyvin monet kalpeat kasvot, kuulin useaan otteeseen jonkun harkinneen kisoista poisjäämistä jännityksen takia. Kisaaminen ei ollut hauskaa, yksin jännityksen takia. Itse olen ollut samassa pisteessä. Valmis oksentamaan jännityksen takia. Yhtien PM-kisojen aikana kävin vessassa 26 kertaa!

Harmikseni en pysty sanomaan taikasanoja jolla jännitys poistuu. Voin kuitenkin kertoa, että kun odotin aika-ajossa portille menoa niin minua alkoi jännittämään. Mietin, että voi ei, mitä nyt teen? Mitä jos kaadun... mitä jos sitä ja mitä jos tätä? Minun vuoroni tuli. TV-kamera kuvaa. Asetun portille. Nousen pyörän päälle ja tunne oli ihana. Ihan niinkuin olisin aina ollut siinä. Tiedän mitä täällä kuuluu tehdä.

Tuo tunne on se mihin koko urheilupsykologiani perustuu. Siihen omaan maailmaan mikä on kun on radalla. Tiedän mitä siellä tehdään ja tuloksella ei ole mitään väliä. Otetaan nyt esimerkiksi Suomen Mestaruus. Jos en olisi voittanut mestaruutta niin mikään ei olisi silti muuttunut. Aurinko nousisi samaan aikaan ja minä menisin radalla treenaamaan. Aivan kuten nytkin. Se miten tuohon tilaan pääsee on pidempi projekti, mutta ei monimutkainen. Moni olympiaurheilija suorittaa samaa filosofiaa omassa elämässään ja omassa urheilussaan. Kun katsot Olympialaisten finaalilähtöä, näet joiden kuskien tärisevän. He elävät ajatellen sitä mikä on heidän sijoituksensa. Ne jotka eivät tärise, elävät unelmaansa.

Jos jännitys vaikuttaa negatiivisesti suoritukseen niin kehotan nostamaan kissan pöydälle. Viimeistään siinä vaiheessa kun jännityksen takia ei kiinnosta osallistua kisoihin kannattaa vaivautua työskentelemään asian kanssa. Noin 10 vuotiaiden junnujen on sanottu pystyvän ymmärtämään minun käyttämieni treenejä ja ajatusmalleja. Ei sillä että jokaisen junnun tarvitsisi panostaa urheiluun kaikki aikansa vaan sillä jos urheilusta tai muista jännittävistä tilanteista tulee paha olo, niin tilanteeseen on ratkaisuja. Lapsien psyykkeeseen tehdä asioita vaikuttaa ympäristö ja siitä opitut mallit ja sen asettamat odotukset. En nähnyt yhdenkään vanhemman toimivan kehnosti lapsiensa kanssa. Tästä suuri plussa koko BMX porukalle!!

Sekä kiitos Kai Rantaselle hienoista kuvista!

Viime päivinä on tapahtunut kamalasti kaikkea mikä on saanut minut ajattelemaan että tämän haluan kertoa blogissani. Asioita kuten spekulointi Ruotsin kisoista. Siitä kuinka paljon Suomi on saanut kiinni Ruotsia ja siitä mihin voimme jatkossa kiinnittää huomioita viedäksemme BMXää eteenpäin Suomessa ja toki kehittyäksemme itse kuskeina. Tai arkielämän tapahtumia kuten äiti ja isä jotka kävivät kylässä ja poistivat siinä sivussa mädät ja homeiset pinnat mökiltä. Olisin myös halunnut kertoa oman pihan ajopaikkojen edistymisestä (ainakin ajatuksen tasolla). Sain myös pianon! Serkkutytön kanssa saatiin se roudattua kärryyn kuin ihmeen kaupalla. Nyt saan soittaa pianoa ilman että kukaan valittaa ja ihan mihin aikaan vaan. Eikä tarvitse soittaa oikein kun saa soittaa silleen kun itse haluaa. Välistä on jäänyt myös freesyle puolen BMX poikien hehkutus. Se kuinka mukavia uusia kavereita heistä sain Juhannus jameilla. Pari sanaa SM-kisoista on pakko muistaa laittaa tekstin loppuun koska ne kisataan sunnuntaina!!

Tänään kuitenkin yksi aihe pomppaa yli muiden, sillä tänään tuli täyteen 10 vuotta kolarista. Useat lukijani tai ympärilläni elävät ihmiset ovat kuulleet tarinani ainakin jossain määrin. Perusläpinät siitä kuinka läheltä liippasi saavat jäädä. Haluan kertoa teille siitä mitä sain, en siitä mitä menetin. Mallinsin tätä juttua jo aikaisemmin päässäni mutta enpä koskaan kirjoittanut mitään ylös. Heitetään siis hatusta pikavetoja. Kymmenen vuotta on pirun pitkä aika! Toisinaan tuntuu että kaikki tapahtui vasta äsken. Toisinaan kun miettii tietä minkä on kulkenut niin takana on ääreetömän pitkä polku.

Kymmenen vuotta sitten sain oikeastaan uudet aivot (koska kaikki hermoyhteydet on pitänyt syntyä uudestaan). Ihmisien on helppo mieltää kuinka vaikeaa on esimerkiksi opetella kävelemään uudestaan. Miettikääpä millaista on opetella ajattelemaan uudestaan tai elämään uudestaan. Tykkään noista uusista aivoista. Ne on paljon vapaammat. Niillä on myös tosi siistejä ideoita. Ne on innoissaan kaikesta ja iloiset. Jälkikäteen katsottuna kolari antoi minulle enemmän kuin otti.
Sain järjettömän onnellisuuden taidon! Miksei tuota opeteta koulussa? Se on ihan opeteltavissa. Meidän koulussa opetetaan olemaan tehokkaita ja laskemaan kertotauluja ilman laskinta. Kolarissa rikkoontui kahleet siitä mitä ihmisen pitää olla. Sain itse päättää mitä haluan ja aijon olla.

Minun vinkit niille jotka haluaa olla onnellisia:
- jätä toissijaiseksi kaikki joka ei tee sinua onnelliseksi. Me juostaan asioiden perässä ihan suotta.
- treenaa kärsivällisyyttä, niin itseä kuin muita kohtaan
- muistaa että virheitä saa tehdä, niin muut kuin sinä itsekin. Oli virhe mikä tahansa niin aurinko nousee kuitenkin huomenna.
- ajattele joka päivä asioita joissa onnistuit ja missä olit hyvä. Voit vaikka kirjoittaa ne ylös
- älä oleta, ei ihmisten olevan jonkinlaisia tai asioiden tapahtuvan tietyllä tavalla, älä oleta mitään
- unohda huoli siitä mitä muut ajattelevat
- naura tai aloita vaikka hymyilemällä. Myös tuntemattomille voi hymyillä.

Onnellisuus on mielenkiintoinen juttu. Kaikki ajattelevat haluavansa sitä, mutta kovin moni ei tee töitä sen eteen. Kaikkien haluaa olevan onnellisia, mutta sitä ei voi tuputtaa kenellekään vaan se pitää itse haluta löytää. Se on todella vapauttavaa. Se taso mille oma onnellisuuteni on noussut on jotain sanoinkuvailematonta. En tiennyt että semmoinen olotila on edes olemassa. Kaikki pystyy siihen samaan, jos vaan haluaa niin paljon että lähtee sitä etsimään.

Ja sitten ne SM kisat! Eli sunnuntaina tippuu portti ja jaetaan BMX Racingin Suomen mestaruustittelit 2014. Useita kuskeja on jännittänyt. Jännittänyt niin paljon että ei sittenkään haluaisi kisata. Jännittänyt niin paljon että on iskenyt sairaudet. Työ on nyt tehty. Se mikä on jäänyt tekemättä on nyt tekemättä. Enää on turha muuttaa mitään. Nyt ei voi enää kuin pilata asioita. Ei kannata enää edes alkaa venyttelemään mikäli sitä ei ole aikaisemmin tehnyt. Ainut mitä voi vielä vahvistaa on usko itseen. Nämä viimeiset päivät kehoitan jokaista keskittymään niihin asioihin mitkä tekee parhaiten. Miettikää kuinka hyviä kuskeja olette. Ei sitä kuinka porttilähtö on heikko tai ensimmäinen hyppyri pelottaa. Vaan sitä kuinka nopeasti osaatte polkea ja kuinka rennosti mutta tehokkaasti pumppaatte. Kuinka haluatte kisata ja kuinka lopputuloksella ei ole mitään merkitystä. Se nyt on vaan taivaan tosi. Sitä ei tule kukaan muistamaan enää maanantaina kuka voitti. Miettikää erityisesti portilla olemista ja sitä kuinka hyvä olo teillä on siinä. Nähdään kisoissa. Tehdään siitä hieno ja näyttävä päivä! Tapahtumasta Yle tekee tunnin mittaisen ohjelman joten ollaan iloisia!

Hei! Perjantaihin 4.7. kello 15 mennessä pitää olla tullut tilaus mikäli haluaa ostaa itselleen Suomen edustuspaidan. Paita on hinnaltaan 40-50e. Hinta ratkeaa tilauksien määrän perusteella.

Minulle tulee ilmoittaa tilaajan nimi, paidan koko, paitaan tuleva sukunimi/tai ei sukunimeä, mahdolliset henkilökohtaiset sponsorit .ai muodossa.

Lähetä tilaus sähköpostilla: outi_leinonen(@)hotmail.com tai 045-6318162

Alla paidan kuva ja kokotaulukko:

Huh hellettä!! Tätä hellettä ei tosin tarjoa aurinko vaan oma paikasta toiseen juoksu. On lähes onni etteivät kelit ole olleet paremmat sillä silloin haluaisin maata rannalla tai nauttia kelistä pyörän päällä. Blogi päivityksen on taas jäänyt :( mikä harmittaa sillä bloggaaminen pysäyttää hetkeksi miettimään mitä on tehnyt ja mitä haluaa tehdä. Nyt olen juossut toisarvoisia asioita edes takas, eli mikään ei ole edes edistynyt mihinkään. Kuvassa yksi projekteista. Käytettiin Minnin kanssa päivä aikaamme jotta rakennettiin laituri hypyn päälle jotta sitä voi kokeilla hypätä. Onhan sitä jotkut pojat kuulemma hyödyntänyt..

Muutaman päivän pääsin ajamaan. Käytin ne Lahden radalla. Fiilis oli uskomaton! Siis olin käytännössä aivan taivaassa. Jopa 2 rengasta irti maasta yhtä aikaa!! :) Hienoa :) Suosittelen jokaiselle menemään myös Lahteen ja ymmärtääkseni Tampereenkin rata on jo käytössä!!

Fiilis on tällä hetkellä todella ailahteleva. En siis taas voi ajaa koska selkä käy kierroksilla. Miun kuuluisi tehdä paljon mielikuvaharjoittelua. Sillä voisi korvata radalta poisolon lähes kokonaan. Uskokaa pois! Juuri nyt ajamisen ajattelu ei ole kovin mielekästä. Se on kuin kakkujen leipominen silloin kun niitä ei itse saa syödä. Tämän hetken menopelinä toimii fiksi jossa ohjaustako on käännetty ylös alaisin. Tyylikästä :D

Haluan pysähtyä. Aloitin raivaamaan metsään jotta voin tehdä sinne oman ajopaikan. Moottorisahan jatkuva käyntiin nykiminen ei ollut rentouttavaa, ei niin mielelle kuin selällekään, joten projekti siirtynee myöhemmäksi. Haluaisin sen oman ajopaikan erittäin kovasti!! Huomenna menen neuvottelemaan erään maarakennusfirman kanssa jos he kippaisivat turhat kivet miun tontille... eli ajopaikan rakennus juttu on kuopattu mutta samalla se elää yhä :D kuullostaa pahalta, toivottavasti kuitenkin vielä joskus näyttää hyvältä ;) En malta odottaa!!

Vielä linkki Helsingin Sanomien juttuun BMX-radalta! Miten hienoa!! :)

Unelmana olympialaiset? Kuullostaa mahtavalta! Kaveriani lainaten tarkistaisin vielä että mikä oli laji? Viime tiistaina Helsingin Sanomat oli tekemässä juttua BMX racingistä ja pojat sanoivat tavoitteekseen olympialaiset. Mietin hiljaa mielessäni, että lyönkö faktat pöytään, mutta annoin heidän "varastaa huomion". Olen kuullut muutaman kerran aikaisemminkin suomalaisen bmx kuskin puhuvan tähtäävänsä Olympialaisiin. Lyhennetysti kerrottakoon että se on tällä hetkellä mahdotonta. Pitäisi olla isoissa finaaleissa ja tällä hetkellä ei ole edes toivoa saada paikkaa isoihin kisoihin. Jos asiaan kaipaa perusteluja niin kehotan kaivamaan UCI:n sääntökirjat esille. Ne ei ole edes kovin pitkiä, sekä yllättävän mielenkiintoisia. Tässä ohjeita Rion Olympialaisiin tähtääville:

Olettaen että sääntökirja jää vielä monelta selaamatta sekä suuri osa blogini lukijoista ei aja BMXää joten avaan hieman Olympialaisiin käytävää tietä. Ensimmäisenä kyllä sinne pitää karsiutua! Rion olympialaisten 2016 pisteiden keruu on alkanut 31.5.2014 ja jatkuu aina 31.5.2016 asti. Muunmuassa tämän viikonlopun Berliinin kisoista voittajalle ropsahtaa 225 pistettä. Pisteitä kerätään omalle maalle ja pisteiden keruuseen lasketaan mukaan maan 3 parhaan mies kuskin sekä 2 parhaan naiskuskin tulokset, eli samaanaikaan pisteitä keretään omaan rankingiin. Mikäli olet maasi ainut pisteitä keräävä urheilija on tie kivikkoinen ;) mutta ei mahdoton silloinkaan. Mikäli olet maailman huippu. Henkilökohtainen ranking onkin erittäin tärkeässä roolissa katsottaessa irtooko kisapaikka. Tästä huolimatta vaikka sinä olisit kerännyt lähes kaikki Olympiapaikkaan vaaditut pisteet, saattaa maa valita kisoihin edustajaksi jonkin toisen urheilijan.

Esimerkkinä miesten BMX karsinta: Kun henkilökohtaiset pisteet on vihdoin kasattu lasketaan mukaan ne edellä mainitsemani 3 miestä samasta maasta. Neljä parhaiten pärjännyttä maata saa kisoihin 3 paikkaa, mikä on maksimi mitä voi saada. Sijoille 5-7 tulleet maat saavat 2 paikkaa, sekä sijoille 8-13 tulleet maat saavat yhden paikan. Tämän jälkeen henkilökohtaisesti 4 parhaiten pärjännyttä urheilijaa saa maalleen yhden paikan. Mikäli maalla on jo 3 paikkaa, niin huomioidaan seuraavaksi parhaiten pärjännyt urheilija. Viimeisenä 2016 MM-kisoissa 3 parhaiten pärjännyttä kuskia saa vielä paikan kisoihin, siis paikan maalleen. Mikäli Ranska tulisi ensimmäiseksi, Usa toiseksi ja Suomi kolmanneksi, neljänneksi ja viidenneksi. Ranskalla ja Usalla olisi jo 3 paikkaa, eli heitä ei laskettaisi. Suomi saisi yhden paikan kisoihin. Seuraavat paikat menisivät sijoille 6 ja 7 tulleille maille. Kun muistetaan että kisat järjestävä maa saa yhden paikan, niin yhteensä mies kuskeja on mukana 32. Pienellä matematiikalla ratkaisin että paikat jaetaan 13-21 maan välillä. Aikaisempien kisojen perusteella todennäköistä on että miesten sarjassa maita on hieman alle 20. Naisillehan paikkoja on vain 16, mutta kuskejakaan ole yhtä paljon kuin miehissä.

Unelmia saa olla ja pitääkin olla. Mutta eikö olisi jokseenkin lapsellista unelmoida että minusta tulisi Ruotsin prinsessa? Eihän sekään mahdotonta ole. Eli mitä jos lopetettaisiin challenge luokan mollaus, lähettäisiin isompiin kisoihin mukaan katsomaan mikä taso oikeasti on ja sen jälkeen keskityttäisiin kehittämään bmxää Suomessa.  tilalle ehdottaisin tavoitteeksi 2020 mennessä yhtä paikkaa MM-kisoissa (miesten) eliteluokassa. MM-kisojen karsinta on paljon armollisempi, sinnekin paikka pitää tosin ansaita. Sekin olisi saamarin kova! Olen joskus ennenkin sanonut, mutta suomalaiselle olisi kova saavutus saada liput katsomaan Olympialais BMXää...

BMX Suomessa on lapsen kengissä. Se ei yllätä monia. Miksi sitten kuuluu juttuja Olympialaisista? Jotkut ei viiti lähtee edes kansainvälisiin kisoihin kun tuntee olevansa liian huono. Mene ajamaan Challenge luokkaa. Enemmän se opettaa olla keksiverto challenge kuski kun olla kisoista ulkona ja unelmoida olevansa eliittiä. Vielä kun saisimme omiin kisoihin tuomarit jotka tuntevat lajin ja tuomitsevat kisatilanteet oikein oltaisiin jo askel lähempänä Olympialaisia. Viime Helsingin kisoissa junnuluokassa nähtiin ihmeellinen tilanne kun toinen junnu leikkasi mutkassa ajolinjan suoraan toisen eteen, niin että kakkoseksi jäänyt kuski päätyi ajamaan ulos radalta. Minä tuuletin! Tilanne päätyi siihen että täydellisen ajolinjan ajanut junnu hylättiin. Kuinka selittää lapselle että hän ajoi hyvin, erittäin hyvin, mutta täällä ei vaan osata sääntöjä. Maailmalla sääntö opetetaan näin: ensimmäinen voi valita ajolinjansa. Toisen eteen saa leikata mikäli sillä tavoittelee omaa etuaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kun mutkassa leikkaat toisen eteen on katse pidettävä radassa, ei toisessa kuskissa.

Toivon että MM-kisoihin lähtisi ajamaan mahdollisimaan moni. Kokisi sen mitä bmx on. Mikä mahtava tunnelma isoissa kisoissa on. Sillä tapahtumalla on aivan oma luonteensa. Näin ollen saisimme tuotua sitä edes pikkuisen Suomeen ja olisimme taas lähempänä Olympiaunelmaa. Isoissa kisoissa ajamista ei opita missään muualla kuin itse isoissa kisoissa. Jos jätät 10cm tilaa niin et voi kun syyttää itseäsi mikäli joku tuuppaa siihen väliin. Ja ei kukaan syytäkään. Asioista ei itketä. Se on parasta BMXää! Tässä vielä UCI:n sääntöjä mikäli jotakuta alkoi kiinnostamaan:

Sekä pieni poiminto säännöistä sillä kv-tason BMX radoista on ollut puhetta. Eihän siihen ihan kamalia vaadita. Ennen ainakin oli myös sääntö, että suoralla on oltava vähintään 3 hyppyriä/"estettä" jotta se lasketaan suoraksi. Tämä sääntö on varmaan poistunut

Painotan yhä ettei ole tarkoitus murskata kenenkään unelmia. On mielestäni kuitenkin tärkeää tietää millainen matka unelmien saavuttamiseen on käytävä. Realistiset unelmat kantaa hedelmää pidemmälle kuin epärealistiset.

Ensimmäistä kertaa tosissaan pyörällä kahteen kuukauteen. Tosissaan ja tosissaan.. Täysiä ei saa mennä, se on selvää. Kisoista spekulointi olisi jokseenkin turhaa. Hirmuinen tunnekuohu kisojen jälkeen on mielenkiintoisempi. Tuntuu että ei osaa enää ajaa. Tai osaa mutta ei mitään siihen nähden millä tasolla pitäisi olla MM-kisoja. Jään kisojen jälkeen vähän ajamaan. Olo ei helpotu paljoa. Kriisipuhelu Ormolle auttaa, mutta ei poista epämukavaa oloa. Sunnuntai aamuna kello 8 isketään radalle kaverin kanssa. Se on ihanaa! Ajan satakertaa paremmin kun sunnuntaina. Lopuksi ajettiin täysi kierros ja kolmannella suoralla jalkoja hapotus on kammottava. Enkä edes mennyt täysillä.

Uusi kriisipuhelu Ormolle!! Olen sitä mieltä että minun ei edes tarvitse päästä radalle kunhan saan treenata kovaa. Kovaa jotta kunto kestää. Koko talvi ollaan tehty peruskuntoa ja kunto loppuu kesken leikkimielisen kisan! Miten se nyt on sitten mahdollista. "No kun ei sillä hapotuksella ole mitään tekemistä kunnon kanssa" hymähtää Ormo. "Se hapetus on sitä että jalat ei saa happea. Sen pystyy treenaamaan kuntoon vaikka viikossa", hän jatkaa. Pienen lisäselvittelyn jälkeen olen vakuuttunut! Tämä on nyt hyvä juttu! Tästä tulee vielä hyvä :)

Kova on työ mitä MM-kisoja ennen pitää tehdä ja suuri osa siitä tapahtuu muualla kuin radalla. Ihan vaan sen takia että selkä ei vieläkään kestä radalla ajamista. Mutta olen onneni huipulla. Jälleen kerran. Kisojen jälkeisenä päivänä treffit radalla oli sovittu kello 8.00!! :) Jos ei aukea jollekin niin se on melko kova juttu miulle :) JEEE!! Kiitti kaikille.. jesjesjes :)

Kuvat pyöräkrossiparkin facebookista. Kameran takana Victor Engström.

Jee! Elämä alkakoon :) :) Muutama mullistava päivä takana. Sain pienen suostuttelun jälkeen lääkärin sanomaan, että voin treenata (vaikka hän ei sitä virallisiin papereihin merkkaa). Kuukauden päästä kisattavat SM-kisat saa myös ajaa ja heinäkuun lopulla olevat MM-kisat pitää ajaa (tämä on lääkärin ohje sanasta sanaan).

Tämän lisäksi vääntäydyin Jyväskylään. Olen nukkunut kahtena päivänä päiväunet! Niiden merkitys ja uskomaton. Sekä tänään sain tehtävälistaani tyhjennettyä. Täytin vakuutusyhtiön vahinkoilmoitusta kahden kuukauden takaa ja hetken tunsin sisälläni kamalan ahdistuksen: "voi ei, kohta miulla ei ole enää näitä asioita listalla". Tunne oli mielenkiintoinen, sillä listalla olevat asiathan estävät minua elämästä. Estävät minua tekemästä sitä mitä haluan. Mutta samalla ne pitävät minut liikkeessä. Tätä saattaa olla vaikea ymmärtää, mutta kuvitelkaa itsenne tilanteeseen että esim 5 vuotta teillä ei olisi mitään velvoitetta, ei mitään syytä tehdä mitään, ei mitään sitovaa, ei mitään minkä takia nousta aamulla ylös sängystä.

Yksi asia myös mikä tehtävälistan tyhjenemisessä saattaa ahdistaa on se että sitten minulla on mahdollisuus antaa sen täyttyä uusilla asioilla. JA EN HALUA NIITÄ ASIOITA! Elämä on kuitenkin nyt! Tässä ja nyt. Joten minkä takia lupaudun hoitamaan toisten ihmisten asioita ja täytän tehtävälistoja asioilla. Ihan sama kuinka tärkeitä ne asiat on, jos niitä ei tee hymyissä suin, on ne turhia

Eilen erikoinen päivä. Valokuvauspäivä tai ennemminkin valokuvattavana olemis päivä. Miun lempikuvaaja Tuomas Mikkonen räpsi kuvia 2 tuntia ja mie hymyilin :) Välillä piti olla vakavissaan ja sillonhan sitä hymyilytti eniten :D Oli se vaan niin hienoa. Tässä näyte Tuomaksen tyylistä, vaikkakaan tämä ei ole vielä ihan valmista materiaalia. Tykkään!!

Turun kisoista ottamani kuvat löytyvät Picasasta <---- linkki

Hyvin pikainen päivitys. Olen jätättänyt kirjoittamista sillä en ole jaksanut käsitellä kuvia... tai siis ei ole aikaa. Viime viikonloppuna kuitenkin kisattiin kesän ensimmäiset Suomen BMX Cupin kisat. Olin paikalla katsojana. Syynä selkäni. Olen unohtanut sanoa, että "paraneminen" otti hieman takapakkia, kun motocross viikonlopun jälkeen soitti lääkäri ja kertoi tilanteen olevan erittäin vakava. Niin etten tällä hetkellä saa edes vesijuosta.

Takaisin viikonlopun kisoihin. En nyt osaa sanoa kuskien määrää, mutta ikähaarukka oli noin 2 vuotiaasta ehkä 50 vuotiaisiin. Ketään yli tai aliarvioimatta :) Kisat sujuivat ongelmitta, mitä nyt ambulanssi karkasi pois kesken kisojen, jolloin joutui hieman odottelemaan.

Läpinät sikseen. Itselleni kisoista jäi päällimmäisenä mieleen kaksi asiaa. Ensimmäisenä ikuinen kysymys: Kuinka saada lisää tyttökuskeja? Toisena teema jota olen miettinyt jo aikaisemminkin, mutta kisoissa se tuli erittäin hyvin esille: Tekniikkaa vai nopeutta? Eli Suomessa näkyy muita maita selvemmin se kun yritetään ajaa rata läpi keskittyen eri tekniikkoihin (manuaalit ja hypyt). Pohdin tilannetta ja luulen löytäneeni kultaisen keskitien. Tekniikoiden treenaaminen on erittäin tärkeää. Myös niiden käytön harjoittelua kannattaa harrastaa pienemmissä/viikkokisoissa. Niitä voi harjoitella myös isommissa kisoissa. Ainut mihin neuvoisin kuskien kiinnittävän huomiota on se, että he tiedostaisivat milloin he harjoittelevat tekniikoiden käyttöä kisoissa. Eli tiedostaisivat että tekevät esimerkiksi manuaalin kolmannella suoralla vaikka se ei olekaan nopein tapa edetä. Tällöin he pystyvät erottamaan nopeuteen tähtäävän ajamisen tekniikoihin tähtäävästä ajamisesta. Lopputulos tottakai voi olla se että tarpeeksi tekniikoita harjoiteltua niistä muodostuu nopein tapa. Olisi silti tärkeää tiedostaa mitkä asiat kasvattavat nopeutta. Usein se ei ole hyppy tai edes manuaali. Kaksi polkaisua lisää siinä paikassa missä tuntuu ettei ole mahdollista polkea ollenkaan on täys

Nyt on jo yö ja huominen päivä taas minuutti aikataulullla asioiden hoitamista. Selän tilanne vakavoituu päivä päivältä s